AfterDawn logo

Facebook kieltää valkoisen nationalismin ja separatismin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Facebook on kertonut uudesta sisältöpoliittisesta linjasta, joka kieltää kaikenlaisen valkoiseen nationalismiin ja valkoiseen separatismiin liittyvän sisällön ja keskustelun. Näihin asioihin liittyvä kannatus on niin ikään kiellettyä. Linja koskee Facebookin lisäksi myös Instagramia.

Uudesta linjasta päätettiin Facebookin sisäisen Content Standards Forumin kokouksessa. Päätökseen saattaa liittyä Uuden-Seelannin Christchurchin tapahtumat, jossa kuoli 50 ihmistä.

Facebookin mukaan palvelun sisältölinjaukset ovat jo pitkään kieltäneet etnisyyteen, rotuun ja uskontoon liittyvän vihan, johon on laskettu mukaan esimerkiksi ylivalta-ajattelu. Yhteisöpalvelun mukaan separatismiin ei ole aiemmin puututtu, koska Facebookin sisältölinjauksissa asiaan on suhtauduttu isommassa kuvassa ja huomioon on otettu esimerkiksi amerikkalainen ylpeys tai baskiseparatismi.

Sisältölinjauudistuksen myötä Facebook on päättänyt ohjata vihaan liittyvät haut Life After Hate -järjestön Facebook-sivuille.

3 KOMMENTTIA

Patriotech (vahvistamaton)1/3

"The society of experts will control propaganda and education. It will teach loyalty to the world government, and make nationalism high treason. The government, being an oligarchy, will instill submissiveness into the great bulk of the population…"

-Bertrand Russel The Scientific Outlook, s.175

Jessemoi (vahvistamaton)2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Patriotech:

"The society of experts will control propaganda and education. It will teach loyalty to the world government, and make nationalism high treason. The government, being an oligarchy, will instill submissiveness into the great bulk of the population…"

-Bertrand Russel The Scientific Outlook, s.175

"...It is possible that it may invent ingenious ways of concealing its own power, leaving the forms of democracy intact, and allowing the plutocrats or politicians to imagine that they are cleverly controlling these forms…whatever the outward forms may be, all real power will come to be concentrated in the hands of those who understand the art of scientific manipulation."

-Bertrand Russel The Scientific Outlook, s.175

Että sillälailla. Onko tämä show enää Suomalaisten käsissä?

Patriotech (vahvistamaton)3/3

Tämä hirviö voitetaan kun me myönnämme että kaikki ei ole hyvin vaan petturit ovat myyneet meidän ja maamme tulevien lapsien tulevaisuuden roistojen käsiin. Se että ei saa olla enää ylpeä Suomalainen, kertoo että olemme tieteellisen diktatuurin alaisena ja meitä manipuloidaan ennennäkemättömin keinoin. Heräätkä Hyvät Veljet ja Siskot, alkaa pikkuhiljaa olemaan tosi kyseessä. Koko ajan poliisivaltio ottaa askelia eteenpäin koska meitä yritetään askel askeleelta alistaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki