AfterDawn logo

Facebookin bugi paljasti miljoonien privaattikuvat

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Facebook on julkaissut virallisessa kehittäjäblogissa tietoja bugista, joka on johtanut luvattomaan pääsyyn miljoonien käyttäjien kuvien privaattikuviin.

Ongelma on paljastunut sovelluksen kuvarajapinnasta, joka on antanut sovelluskehittäjille oikeudet kuviin, joita käyttäjät eivät ole julkaisseet. Kyseinen bugi on koskenut käyttäjiä, jotka ovat antaneet Facebook-kirjautumisen avulla pääsyn kuviin kolmannen osapuolen sovelluksille.

Ongelma on tosin korjattu ja oli ainoastaan hyväksikäytettävissä syyskuussa 12 päivän ajan, mutta tuona aikana kuvia on saattanut päästä vääriin käsiin. Facebookin mukaan kaikkiaan 6,8 miljoonan käyttäjän kuviin on ollut pääsy bugin avustuksella.

Tavallisesti APIn kautta on pääsy ainoastaan Facebookissa julkaistuihin kuviin, mutta bugia hyväksikäyttämällä kehittäjät ovat voineet päästä käsiksi mm. Facebookiin lähetettyihin kuviin, joita ei kuitenkaan ole julkaistu palvelussa.


Kaikkiaan tietoturva-aukko on koskenut 876 sovelluskehittäjää, jotka kehittävät jopa 1500 eri sovellusta.

Facebook kertoo yhteistyöstä sovelluskehittäjien kanssa, jossa pyritään selvittämään kaikki kuvat, jotka ovat vuotaneet luvattomasti ja poistamaan ne. Mikäli kuvia on vuotanut sinun Facebookin kautta, niin siitä ilmoitetaan Facebookin välityksellä.

Helpoin tapa määrittää onko omia kuvia vuotanut kolmannen osapuolen sovelluksiin, jos tietää antaneensa sellaiselle sovellukselle luvan, on tarkistaa kyseisestä sovelluksesta onko siellä kuvia, joiden ei pitäisi olla julkisia.

Lisätietoja tapauksesta löytyy mm. Facebookin tukikeskuksesta.

2 KOMMENTTIA

Ex-FB_user (vahvistamaton)1/2

Vieläköhän mahtaa päästä kuviin käsiksi, jos tietää kuvien suoran osoitteen vaikka kuvaa ei olisi julkaistu tai sen näkyvyyttä on rajattu? Tein siitä yli 5 vuotta sitten ilmoituksen, mutta sitä ei pidetty bugina vaan ominaisuutena.

Temposaur2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ex-FB_user:

Vieläköhän mahtaa päästä kuviin käsiksi, jos tietää kuvien suoran osoitteen vaikka kuvaa ei olisi julkaistu tai sen näkyvyyttä on rajattu? Tein siitä yli 5 vuotta sitten ilmoituksen, mutta sitä ei pidetty bugina vaan ominaisuutena.

Nykyään suora linkki heittää errorin, mikäli yrittää katsoa suoraan kuvatiedostoa, johon ri ole oikeuksia, pitkäänhän nuo suorat linkit toimi jopa "poistetuille" kuville.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki