AfterDawn logo

Nokia myy älyvaakabisneksen takaisin perustajalleen

Matti Robinson Matti Robinson

Nokia on kertonut, että se aikoo myydä niin kutsutun Digital Health (digitaalinen terveys) -bisneksensä Éric Carreelille. Kyseessä on Withingsin entisestä omistajasta ja perustajasta ja Nokian digitaalisen terveyden osasto puolestaan perustettiin juuri Withings-yrityskaupan ympärille.

Niinpä yrityskauppa tarkoittaa käytännössä, että Withings myydään takaisin edelliselle omistajalle. Perustajista tosin mainitaan ainoastaan Carreel eikä toista Withingsin perustajaa Cédric Hutchingsia.

Nokia osti ranskalaisyhtiö Withingsin vuonna 2016 noin 170 miljoonan euron kauppahinnalla. Erityisesti älyvaa'astaan tuttu yhtiö muodosti yrityskaupan jälkeen muodostetun uuden Digital Health -osaston keskiön, jonka ympärille on rakennettu muita älyterveyteen liittyviä tuotteita, kuten älykelloja.

Nokian mukaan kaupan odotetaan sulkeutuvan vuoden toisen neljänneksen lopulla, jos ja kun kauppaehdot täyttyvät. Kauppa on osa Nokian siirtymää enemmän kohti B2B:tä ja lisensointia.


Nokian helmikuussa julkistamien yt-neuvottelujen ohessa kerrottiin suunnanmuutoksesta, jonka osana oli Digital Health -osaston myyntiaikeet.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki