AfterDawn logo

Facebook muuttaa taas algoritmeja – Hyperlokaalit uutiset saavat enemmän näkyvyyttä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Facebook on kertonut lyhyellä aikavälillä useista uutisvirran luonnetta muuttavista uudistuksista. Tuorein päivitys uutisvirtaan on paikallisten uutismedioiden aiempaa korkeampi priorisointi.

Zuckerbergin ilmoituksen mukaan tästä päivästä alkaen Facebookin uutisvirrassa priorisoidaan hyperlokaaleja uutismedioita eli toisin sanoen omalla paikkakunnalla sijaitsevien uutislähteiden sisällöt saavat enemmän näkyvyyttä kuin kansainväliset uutiset. Ajatuksena on se, että ihmiset ovat kiinnostuneempia oman lähiympäristön tapahtumista, joihin he voivat myös suoraviivaisemmin itse vaikuttaa.

Muutokset tulevat aluksi voimaan Yhdysvalloissa ja myöhemmin muualla maailmassa.

Facebook ilmoitti aiemmin, että uutismedioiden näkyvyyttä kokonaisuudessaan uutisvirrassa heikennetään. Samalla omien Facebook-kavereiden julkaisemien kirjoitusten näkyvyyttä nostetaan. Näin ollen kansainvälisesti toimivien uutismedioiden näkyvyys heikkenee käytännössä kahta kautta. Samalla Facebook aikoo priorisoida luotettavaksi koettujen medioiden julkaisemaa sisältöä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki