AfterDawn logo

Uutuus Tesla ei ole edes kallis – Maksaa itse itsensä takaisin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
11 kommenttia

Sähköautoyhtiö Tesla esitteli hiljattain sähköisen Semi-kuorma-auton, jonka yhtiö toivoo sähköistävän raskaan liikenteen. Alku vaikuttaa varsin hyvältä, sillä monet suuret logistiikkayhtiöt ovat jo tilanneet oman autonsa kokeiltavaksi. Hintakaan ei vaikuta olevan kohtuuttoman suuri, mikä lisännee Semin houkuttelevuutta.

Teslan mukaan Semin arvioidut hinnat ovat 300 ja 500 mailin malleille 150 000–180 000 dollaria. Hinnat lienevät amerikkalaiseen tyyliin ilmoitettuna verottomia, joten suoraan niitä ei voi kääntää Suomen euromääräisiksi hinnoiksi. Ainakin Yhdysvalloissa Tesla Semin pitäisi olla hinnaltaan varsin kilpailukykyinen, sillä polttomoottorilla varustetut haastajat on hinnoiteltu 120 000 dollariin.

Semin suurin etu on edulliset käyttökustannukset. Teslan omien laskelmien mukaan logistiikkayhtiöt säästävät polttoainekustannuksissa kuorma-auton elinkaaren aikana 200 000 dollaria verrattuna perinteisiin polttomoottoriautoihin.

Teslan Semin on tarkoitus edetä tuotantoon vuoden 2019 aikana. Oman Tesla-merkkisen kuorma-auton ovat tilanneet jo JB Hunt Transport Services, NFI Industries ja Bison Transport. Isot jälleenmyyjät, kuten Walmart, Loblaw ja Meijer, ovat myös kiinnostuneita sähköisen kuljettamisen säästöistä.

11 KOMMENTTIA

pentsu1/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "Uutinen":

Hinnat lienevät amerikkalaiseen tyyliin ilmoitettuna verottomia, joten suoraan niitä ei voi kääntää Suomen euromääräisiksi hinnoiksi.

Kirjoittajalle vinkkinä että kuorma-auto on suomessa aina autoverovapaa.

perhana2/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Kommentoijalle vinkkinä... alv ei ole sama asia kuin autovero

etrade3/11

Kuljetuskaluston tulee olla liikkeellä 24/7, niin tuo seisoo latauksessa. Tulee kalliiksi

Hate0294/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti etrade:

Kuljetuskaluston tulee olla liikkeellä 24/7, niin tuo seisoo latauksessa. Tulee kalliiksi

Sitten vaan Teslalla kehittämään tehokasta pikalatausta. Pitää tuo auto kai tyhjentää kuormasta ja lastatakkin joskus? Niin ja periaatteessa kuskeilla on lakisääteiset tauotkin, jolloin myös mahdollista ladata.

Taeco5/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hate029:

Teslan mukaan rekan akkuun saa 400 mailia (n. 644km) puolessa tunnissa, jonka ehtii Teslan mukaan tekemään purun aikana. Rekoille suunnittellut megachargerit siirtävät n. 10x enemmän tehoa kuin nykyiset superchargerit. En tiedä sitten kuinka hyvä tai huono tuo on.

etrade6/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato :) .

Jos sähkötekniikasta tietää jotain, niin virta on oltava erittäin korkea. Tulevaisuudessa voi olla todellisuutta, mutta kalliiksi tullee.

pentsu7/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "Uutinen":

Hinnat lienevät amerikkalaiseen tyyliin ilmoitettuna verottomia, joten suoraan niitä ei voi kääntää Suomen euromääräisiksi hinnoiksi.

Kirjoittajalle vinkkinä että kuorma-auto on suomessa aina autoverovapaa.

Kommentoijalle vinkkinä... alv ei ole sama asia kuin autovero

Kommentin kommentoijalle vinkkinä että myös Usa:ssa on arvonlisävero joka lisätään hintaan kun kassakone kilahtaa. Ollaan siis edelleen vertailukelpoisia. Ja ei, alv ei ole todellakaan sama kuin autovero. Sen vuoksi kerroinkin että kuorma-auto on autoverovapaa.

e: Unohdin vielä lisätä että suomessa tuota alv:tä ei käytännössä makseta sillä alv:n alaista palvelua tuottava voi vähentää sen verotuksessaan täysimääräisenä.

perhana8/11

USA:n alv ei ole sama kuin suomessa, ja koska kyseessä on EU:n ulkopuolinen maa, niin asia on edelleen aivan kuten uutisessa sanotaan, USA:n hintaa ei voi suoraan kääntää Suomen euromääräiseksi hinnaksi, varsinkaan jos tuo ilmoitettu hinta on USA:n veroton hinta.

Lisäksi ALV:n alaista palvelua tuottavana yrittäjänä voin kertoa että tuo "alv:tä ei käytännössä makseta" on ihan urbaanilegendaan verrattava hokema, ei niitä alveja käytännössä ikinä saa kaikkia verotuksessa vähennettyä täysimääräisinä takaisin, kyllä verottaja siitä huolen pitää.

pentsu9/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

USA:n alv ei ole sama kuin suomessa, ja koska kyseessä on EU:n ulkopuolinen maa, niin asia on edelleen aivan kuten uutisessa sanotaan, USA:n hintaa ei voi suoraan kääntää Suomen euromääräiseksi hinnaksi, varsinkaan jos tuo ilmoitettu hinta on USA:n veroton hinta.

Aivan totta. Usan "alv" on tietääkseni alle 10% luokkaa. Koitinkin kommentillani vihjata jutun kirjoittajalle hienovaraisesti että suomessakaan tuollaista ei juurikaan veroteta. Toki, tullit ym. tuontikulut nostaa hintaa varmasti.

Ammattiliikenteessä käytettävän kuorma-auton alv:n voi vähentää täysimääräisenä. Voihan joku massimies hommata tuollaisen kauppakassikseenkin mutta silloin vähennystä ei voi tehdä.

Homekorva72710/11

hmm ? jos akusto on n. 400 KWh, niin 3x 125 A: n sulakkeilla latausaika on n. 10h ! , jos latausaika lyhenee 30 min, niin se vaatisi 20 -kertaa suuremmat sukakkeet ja voimalinjan ,ja 3x125 A:n sulakkeilla voi lämmittää n. 10-omakotitaloa, oikaiskaa, jos olen väärässä

pentsu11/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Homekorva727:

hmm ? jos akusto on n. 400 KWh, niin 3x 125 A: n sulakkeilla latausaika on n. 10h ! , jos latausaika lyhenee 30 min, niin se vaatisi 20 -kertaa suuremmat sukakkeet ja voimalinjan ,ja 3x125 A:n sulakkeilla voi lämmittää n. 10-omakotitaloa, oikaiskaa, jos olen väärässä

Oikaisen sen verran että eri lähteiden mukaan akusto on 1000KWh.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki