AfterDawn logo

Piraattikirjeiden tehtailusta puhtaat paperit – Hedman Partnersilla ei syytä muuttaa toimintaa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Suomen Asianajajaliiton alainen valvontalautakunta ja Helsingin hovioikeus ovat antaneet piraattikirjeitä tehtailleelle Hedman Partnersille puhtaat paperit, uutisoi Kauppalehti. Asianajotoimistolle työskentelevän Joni Hatanmaan toimintatapoja on moitittu useaan otteeseen epärehellisiksi, perusteettomiksi ja uhkaaviksi.

Valituksilla ei ole ollut kuitenkaan vaikutuksia Hedman Partnersin toimintaan, sillä valvontalautakunnan päätösten perusteella Hedman Partners ja asianajaja Joni Hatanmaa ovat toimineet hyvän asianajotavan mukaisesti. Toimintatapaa on tarkasteltu valvontalautakunnassa vuosien 2015-2017 välisenä aikana jo yhdeksän kertaa. Yksi päätöksistä on ollut langettava, mutta se kumottiin kesäkuussa Helsingin hovioikeudessa.

Lautakunnalla on valmistelussa parhaillaan kolme valvonta-asiaa liittyen Hedman Partnersin lähettämiin kirjeisiin. Yksi valmistelussa oleva valitus on Asianajajaliiton hallituksen vireille laittama. Se ei koske Hedman Partnersin toimintaa sinänsä, vaan laskutuksen määrää.

2 KOMMENTTIA

avthein1/2

Silloin vika on rikollisen uhkailu- ja kiristysbisneksen laillistajassa eli valtiossa?

Eli pikimmiten syytä muuttaa lakia että loppuu sairas uhkailuun ja kiristämiseen perustuva rikollinen bisnes.

Jumtauni2/2

Suomessa laillista: koronkiskonta (ns. pikavipit), laittoman taksiliikenteen harjoittaminen ja kiristys. Varsinainen oikeusvaltio.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki