AfterDawn logo

Tekoälybisnes kovassa nosteessa – Kiinan Googlekin lähti kisaan mukaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Grafiikkajätti Nvidia ja Kiinan hakukonemarkkinoita lähes yksinvaltiaan elkein hallitseva Baidu ovat sopineet laajasta yhteistyöstä, jonka keskiössä on uusien tekoälypalveluiden luominen. Nvidian roolina on toimittaa tarvittava teknologia Baidun tarjoamiin palveluihin.

Yhteistyö näkyy esimerkiksi siinä, että Baidu alkaa kehittää Nvidian Drive PX -alustan pohjalta itsestään ajavat autot mahdollistavaa teknologiaa, jota hakukonejätti aikoo markkinoida eteenpäin automerkeille. Muutamat kiinalaiset valmistajat ovat jo lähteneet mukaan Baidun itsestään ajavat autot mahdollistavaan ohjelmaan.

Nvidian ja Baidun yhteistyö pitää sisällään myös tekoälytutkimusta, minkä puitteissa Baidu aikoo varustaa palvelinsalejaan Nvidian tarjoamilla grafiikkaohjaimilla. Tavoitteena on parantaa muun muassa kuvan- ja puheentunnistusta. Samalla Baidun PaddlePaddle-syväoppimisteknologia optimoidaan Nvidian näytönohjaimille.


Baidu kertoi myös ostaneensa Kitt.ai-nimisen chatbot-moottorin, jonka avulla yhtiö pystyy toteuttamaan keskustelutaitoisia ja puheentunnistukseen perustuvia palveluita. Amazonin Echo-tyyliset kaiuttimet ovat olleet pinnalla, joten ei olisi suurikaan ihme jos Baidu haluaisi myös luoda tällaisen laitteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki