AfterDawn logo

Maahantuoja IL:lle: Nintendon retrokonsolin myynti voi loppua pian

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Nintendon tuotteita Suomeen maahantuova Bergsala kertoo Iltalehdelle, ettei legendaarisesta NES-pelikonsolista julkaistua uutta versiota välttämättä riitä kaikille ostajille. Nintendo Classic Minin kysyntä on ollut odotettua suurempaa, mutta maahantuonti voi loppua jo toukokuussa.

Bergsalan PR-johtaja Tony Kaasisen mukaan tiedot maahantuotavista eristä ovat vaihdelleet jatkuvasti, minkä takia hän ei uskalla sanoa paljonko laitteita on tämän kevään aikana tulossa Suomeen. Näillä näkymin ainakin kaksi erää on tulossa toukokuuhun mennessä, minkä jälkeen tuonti loppuu vaikka konsoleiden valmistus jatkuukin vielä sen jälkeen.

NES-konsolin pohjalta tehty emulaattorikonsoli on ollut kansainvälisesti hyvin kysytty, mikä saattaa olla yksi syy minkä takia laitteen maahantuonti Suomeen on ollut ongelmallista. Muun muassa Verkkokauppa.com ei ota ainakaan toistaiseksi vastaan lisätilauksia asiakkailta.


Nintendo Classic Ministä löytyy yhteensä 30 alkuperäiselle 8-bittiselle konsolille julkaistua peliä. Omia pelejä laitteeseen ei pysty asentamaan, joten pelaajan on tyydyttävä esiasennettujen pelien valikoimaan. Konsolia on myyty Suomessa 80 euron hintaan.

3 KOMMENTTIA

trooper781/3

Ties vaikka olisi jo tuloillaan versio 2.0 paremmilla peleillä ja ominaisuuksilla.

johtaja592/3

Lainaus:

Omia pelejä laitteeseen ei pysty asentamaan


http://www.mikrobitti.fi/2017/01/uusi-n...a-uusia-peleja/

mummipappa3/3

Yrtin kerran saada tilattua eräästä nimeltämainitsemattomasta verkkokaupasta ja toista kertaa en yritä.
Jos jotain kerran myydään niin myisivät sitten kanssa eli pitäisivät laitteita varastossa myytäväksi asti, olkoonkin syy sitten tavaranmaahantuojan tai jälleenmyyjän.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki