AfterDawn logo

Latautuvatko Netflix-elokuvat hitaasti? Ongelmaan kehitettiin ratkaisu

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflix kertoi MWC-messujen yhteydessä kehittäneensä tekoälyyn perustuvan algoritmin, jonka avulla videoita voidaan pakata aiempaa tehokkaammin ihmisen havaitseman kuvanlaadun heikentymättä oleellisesti. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että videoiden kuvanlaatu on nykyistä parempi alhaisilla bittivirroilla.

Mitään uutta pakkausteknologiaa Netflix ei ole kuitenkaan kehittänyt, vaan suoratoistopalvelujätin kehittämä Dynamic Optimizer -algoritmin tarkoituksena on käyttää nykyisiä pakkaustekniikoita fiksummin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pakkauksen voimakkuutta vaihdellaan jatkuvasti elokuvan tai TV-ohjelman kohtausten mukaan. Jos ruudulla esitetään yksinkertaisia pintoja tai muotoja, voidaan kohtaus pakata voimakkaammin – jos taas kohtauksessa on paljon yksityiskohtia ja liikettä, käsitellään kuvaa pienemmällä pakkauksella kuvanlaadun ylläpitämiseksi.


Algoritmia kehitettiin esittämällä valikoiduille testikäyttäjille kuvia ja pyytämällä heitä arvioimaan kuvanlaatua eri tavoin. Saadut tulokset laitettiin tekoälymallin analysoitavaksi ja tuloksena on algoritmi, joka pyrkii ymmärtämään millä pakkaustasolla kohtausta kannattaa käsitellä.

MWC:ssä Netflix vertaili Dynamic Optimizeria perinteiseen pakkausmenetelmään. Eräässä kohtauksessa Dynamic Optimizerin kerrotaan saavuttaneen saman kuvanlaadun kuin perinteinen menetelmäkin, mutta bittivirta on puolet pienempi. Toisessa esitellyssä tapauksessa toistettiin samoja kohtauksia, jotka oli pakattu 100 kbps:n bittivirtaan – Dynamic Optimizerilla käsitellyn kohtauksen kuvanlaatu oli selvästi parempi (kuva alla, oikealla on Dynamic Optimizerilla käsitelty kohtaus).

Mitä alhaisempi bittivirta on, sitä ongelmattomampaa elokuvatoisto on hitaallakin nettiyhteydellä. Tällöin tosin kuvaa ja ääntä joudutaan pakkaamaan rankasti ja kuvanlaatukärsii. Jos taas kuvanlaatu halutaan pitää korkeana, bittivirta kasvaa ja elokuvan katseluun vaaditaan nopeampi nettiyhteys (muutoin toisto katkeaa puskuroinnin ajaksi).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki