AfterDawn logo

Netflix yllätti suosiollaan – Uudet sarjat keräävät lisää tilaajia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflix pääsi yllättämään sijoittajat kolmannen kvartaalin luvuilla, kun suoratoistopalvelun tilaajamäärät kehittyivät odotettua paremmin. Palvelun tilaajamäärä paisui heinä-syyskuussa 3,6 miljoonalla tilaajalla, kun sijoittajat arvelivat kasvun jäävän alle kolmeen miljoonaan.

Näkemykset heikommasta kasvusta perustuivat Netflix-tilaajamäärän viime kevään kehitykseen, joka enteili hidastumisen merkkejä. Netflix itsekin ohjeisti loppukesälle verkkaisempaa kasvua. Kesän toteutuneen kehityksen perusteella Netflixillä on kova usko kasvun jatkuvan joulun sesonkikaudellakin vahvana. Yhtiö odottaa tilaajamäärän kasvavan loka-joulukuun aikana yli 90 miljoonaan tilaajaan.

Luvut saivat sijoittajat innostuneiksi ja Netflixin osakekurssi nousi after-hours-kaupankäynnissä jopa 20 prosenttia.

Tilaajia Netflixin pariin houkutteli palvelun uudet sarjat, kuten Stranger Things, The Get Down, Luke Cage sekä Narcosin toinen tuotantokausi. Yhdysvaltojen ulkopuolella Netflixin kiinnostavuutta voi tulevaisuudessa vähentää palvelun aktiivinen kampanjointi VPN-palveluita vastaan, minkä takia ulkomaalaiset tilaajat eivät pääse käsiksi Netflixin Yhdysvalloissa esittämään sisältöön.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki