AfterDawn logo

Maailman talousfoorumi: 80 % pankeista selvittää bitcoinin taustateknologian käyttöä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Maailman talousfoorumi (World Economic Forum, WEF) arvioi uudessa tulevaisuusraportissaan pankkijärjestelmien siirtyvän hajautettuihin tilikirjoihin (DLT) eli käytännössä rahan liikkeitä seurattaisiin bitcoinista tutulla blockchain-teknologialla.

Raportin mukaan jopa 80 prosenttia pankeista on käynnistämässä ensi vuoteen mennessä hajautettuihin tilikirjoihin liittyviä projekteja. Kyse on kuitenkin teknologian kokeilemisesta, joten uuteen teknologiaan siirtymisessä voi kestää vielä aikaa. Pankkimaailman kiinnostus hajautettuihin tilikirjoihin on kuitenkin niin suurta, että ensimmäisiä merkkejä teknologian käyttöönotosta ei välttämättä tarvitse odottaa kovinkaan pitkään. Edessä on kuitenkin sääntelyyn liittyviä haasteita.

Hajautettujen tilikirjojen puolesta puhuvia seikkoja ovat esimerkiksi tehokkuus ja yksinkertaisuus, mutta niiden lisäksi reaaliaikaisesti päivittyvät tapahtumat helpottavat myös finanssivalvontaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki