AfterDawn logo

Digitoday: Kiristyskirjeitä vastaan niskuroineet haastetaan oikeuteen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
18 kommenttia

Asianajotoimisto Hedman Partnersin lähettämät "pornokiristyskirjeet" ovat olleet keskustelunaiheena vuodesta 2013 lähtien, mutta nyt tarinankerronnossa ollaan siirtymässä sanoista varsinaisiin tekoihin. Asianajotoimisto on nimittäin haastamassa kirjeisiin reagoimattomat tai syyllisyytensä kiistäneet oikeuteen. Asiasta uutisoi Digitoday.

Kirjeissä asianajotoimisto on yleensä pyytänyt 600 euron korvausta vertaisverkossa luvattomasti jaetusta sisällöstä. Korvaussumma on sitä korkeampi, mitä useampaa sisältönimikettä on loukattu. Oikeudessa nämä korvaussummat eivät kuitenkaan riitä, vaan jos kieltäytyi sovittamasta asiaa kirjeen perusteella, vaaditaan oikeusteitse 1500 euroa tai jopa 10 000 euron korvausta. Tähän päälle tulee mahdolliset oikeudenkäyntikulujen korvaukset.

Asianajaja Joni Hatanmaa kertoo Digitodaylle, että tulevista oikeustapauksista pyritään luomaan esimerkkejä myöhemmin eteen tuleville samankaltaisille tapauksille. Esimerkeillä pyritään luomaan pelote, että yhdenkin tiedoston jakajalla on yhtä suuri riski jäädä kiinni kuin suurempia määriä jakaneilla. Retoriikka kuulostaa erehdyttävän paljon TTVK:n strategialta.

Hedman Partnersin tarkoituksena on aloittaa käräjöinti muutamalla tapauksella ja skaalata toimintaa sen jälkeen.

18 KOMMENTTIA

trooper781/18

Lainaus:

Esimerkeillä pyritään luomaan pelote, että yhdenkin tiedoston jakajalla on yhtä suuri riski jäädä kiinni...

Ja jos/kun pelote on saatu hankittua niin rahan tuloa ei voi enää estää. Kukaan ei uskalla mennä oikeuteen asti, joten maksu suoritetaan oli syytön tai syyllinen. Korvaussummakin aika varmasti kohtaa 1000€ ja lähetettävien kirjeiden määrä kasvaa tuhansiin viikossa. Voi tätä ihanuutta kun lain sanaa vääntämällä pääsee tienaamaan kunnon summia =D

muppis2/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Pitäiskö tässä alkaa harkitsemaan asianajajanuraa vielä vanhoilla päivillä, kun tuntuu olevan oikeusvaltio muuttumassa oikeudenkäyntivaltioksi.

JamesPotkukelkka3/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Pitäiskö tässä alkaa harkitsemaan asianajajanuraa vielä vanhoilla päivillä, kun tuntuu olevan oikeusvaltio muuttumassa oikeudenkäyntivaltioksi.

Lienee vielä tuomari Dreddin paikka auki..

mjk4/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JamesPotkukelkka:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Pitäiskö tässä alkaa harkitsemaan asianajajanuraa vielä vanhoilla päivillä, kun tuntuu olevan oikeusvaltio muuttumassa oikeudenkäyntivaltioksi.

Lienee vielä tuomari Dreddin paikka auki..

Voisi vaikka kokeilla jos pääsisi rosikseen töihin...maalikko jäseneksi. Kun ei viitsisi istua 3-5 vuotta koulun penkillä..

user@org (vahvistamaton)5/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Kukaan ei uskalla mennä oikeuteen asti, joten maksu suoritetaan oli syytön tai syyllinen.

Miksi joku maksaisi jos ei ole syyllinen ? No ehkä silloin jos tekijä on läheinen jonka puolesta sen haluaa tehdä.

Varmaan turha toivo, mutta toivottavasti "esimerkeiksi" otettavissa tapauksissa on selkeä tapaus ja tapaus jossa haastettu ei ole tekijä ja tapaus jossa väitetty tekijä, mutta ei pitävää näyttöä/tunnustusta.

yourJoost6/18

Taitaa olla ne yksinkertaisemmat nua haastettavat. Tiätty männy myäntämään jotain itseään vastaan käytettävää. Fiksuimat eivät tollasiin kiristyskirjeisiin reakoi!

Mynthon7/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Miksi joku maksaisi jos ei ole syyllinen ?

Eivät halua iltapäivälehtien otsikoihin omalla nimellä ja tarkalla listauksella laittomasti lataamastaan kääpiöhomopornostaan.

Nykyajan kukkahattuyhteiskunnassa saat heittää hyvästit julkisen viran töille ja ammateille lasten parissa, jos joudut oikeuteen noista.

teme5658/18

Hyvähän se olisi, jos edes yksi case päätyisi oikeuteen. Saisi punnittua sen, onko tällainen yksityisen harrastama kiristys lain silmissä laitonta vai laillista.

Agent_0079/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Miksi joku maksaisi jos ei ole syyllinen ?

Eivät halua iltapäivälehtien otsikoihin omalla nimellä ja tarkalla listauksella laittomasti lataamastaan kääpiöhomopornostaan.

Nykyajan kukkahattuyhteiskunnassa saat heittää hyvästit julkisen viran töille ja ammateille lasten parissa, jos joudut oikeuteen noista.

Lisäksi pitää käytännössä olla varaa kunnon asianajajan palkkaamiseen, jos meinaa oikeuteen mennä, sillä oikeusavusta saatava kaveri ei todennäköisesti ole tekijänoikeuslainsäädännön tai internet-tekniikan asiantuntija.

Jenkeissähän tuo syyllisyyden myöntäminen vaikka olisi syytön on yleistä.
https://www.youtube.com/watch?v=USkEzLuzmZ4

trooper7810/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Kukaan ei uskalla mennä oikeuteen asti, joten maksu suoritetaan oli syytön tai syyllinen.

Miksi joku maksaisi jos ei ole syyllinen ? No ehkä silloin jos tekijä on läheinen jonka puolesta sen haluaa tehdä.

TO-mafialla on yliote näissä jutuissa ja kuten Ruotsin puolellakin, taitaa täälläkin tuomarit olla kyseisen puljun "jäseniä". Eli jos ummikko lähtee oikeuteen niin siinä on isot mahdollisuudet, että syytönkin saa maksettavakseen tuhansien edestä to-korvauksia. Suomessa on kun syyllinen kunnes toisin pystyt todistamaan. Ja toisin kun varakkailla, tavan tallaajalla ei saata varat riittää siihen hommaan =/

user@org (vahvistamaton)11/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Miksi joku maksaisi jos ei ole syyllinen ?

Eivät halua iltapäivälehtien otsikoihin omalla nimellä ja tarkalla listauksella laittomasti lataamastaan kääpiöhomopornostaan.

Avaas nyt vähän ? meinaatko että valikoivat sellaisia jotka latailevat kääpiöpornoa laillisesti ja sitten syyttävät heitä laittomuuksista ?

Sen kyllä uskon jos kohteella on jotain epämääräistä touhua tai jopa laittomuuksia niin voi pistää miettimään sopimis vaihtoehtoa. Ns taviksen mieleen tuskin tulee mieleen lähteä syyttömänä maksamaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Nykyajan kukkahattuyhteiskunnassa saat heittää hyvästit julkisen viran töille ja ammateille lasten parissa, jos joudut oikeuteen noista.

En tiedä miksi kääpiöporno olisi este moiseen ?

Mutta toimittaja, sosialisenmedian retostelu ja sen aiheuttamn paineen pohjalta jotkut herkkähipiät voi tehdä hyllytyksiä. Tiedä sitten olisko silloinkaa syyttämänä maksaminen tie vapautumiseen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Lisäksi pitää käytännössä olla varaa kunnon asianajajan palkkaamiseen, jos meinaa oikeuteen mennä, sillä oikeusavusta saatava kaveri ei todennäköisesti ole tekijänoikeuslainsäädännön tai internet-tekniikan asiantuntija.

Kyllä ne perusasiat osaa.

Tiedän toki että Suomessa on syyttömiä tuomittu ja tullaan jatkossakin tuomitsemaan.
Internet juttuja on ollut vuosien saatossa käräjillä ja hovissa monenmoisia, siis sellaisia joissa liittymän haltija on voittanut, jos hänen syyllisyydestä ei varsin pitäviä todisteita. Tässä kyse siviilijutusta jossa toisella puolen on esitettävä näyttö.

Sitten on hiksimpi paikka jos uutisen taho pystyy esittään uskottavasti että tekijä on juuri se liittymän haltia.

Uskon että esimerkkitapaukset on valittu tapauksista joissa ovat varmoja tekijästä (en arvaile millä menetelmillä) ja niistä valikoineet sellaiset joiden osalta mahdollisimman paljon näyttöä. Sillä ei väliä saako päämies rahojaan takaisin, voitto tärkeämpää.

WereCatf12/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Lisäksi pitää käytännössä olla varaa kunnon asianajajan palkkaamiseen, jos meinaa oikeuteen mennä, sillä oikeusavusta saatava kaveri ei todennäköisesti ole tekijänoikeuslainsäädännön tai internet-tekniikan asiantuntija.

EFF:ltä voisi hyvin oletettavasti heletä apua. Suomessa kun ei oo vielä kunnon oikeusjuttua aiheesta, niin se ois kaikkien kannalta tärkeetä saada edes yks oikea päätös aiheesta -- suuntaan tai toiseen -- ja EFF hyvin todennäköisesti ois kovasti halukas auttamaan saamaan sen päätöksen aikasiks. Ite ainakin yrittäisin sieltä kysyä apua heti ensimmäiseks.

Lumikki13/18

Lainaus:

Ns taviksen mieleen tuskin tulee mieleen lähteä syyttömänä maksamaan.

Yhtä hyvin voisi kysyä miten on mahdollista että syytön edes saa korvausvaatimus kirjeen?

user@org (vahvistamaton)14/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Yhtä hyvin voisi kysyä miten on mahdollista että syytön edes saa korvausvaatimus kirjeen?

Aikasemman uutisoinnin perusteella aiheeseen liittyviä kirjeiä (ei korvausvaatimus) on lähetetty liittymän haltijoille joiden liittymästä on jaettu ja / tai ladattu luvatta sisältöä.

Lumikki15/18

Lainaus:

Aikasemman uutisoinnin perusteella aiheeseen liittyviä kirjeiä (ei korvausvaatimus) on lähetetty liittymän haltijoille joiden liittymästä on jaettu ja / tai ladattu luvatta sisältöä.

En kysynyt kenelle niitä on lähetetty vaan miten on mahdollista että syytön saa kirjeen. Eikö kirjeen lähettäjä edes tiedä kuka on syyllinen ja kuka syytön. Koska jos kirjeen lähettäjä pitää kaikkia joille sen lähettää syyllisenä, niin miten joku voi olla syytön?

Ei ihmisiä pitäisi laskuttaa pelkästä "oletuksesta" joka perustuu hartariin "todisteisiin" joihin ei edes voi luottaa että ne olisi oikein.

user@org (vahvistamaton)16/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

En kysynyt kenelle niitä on lähetetty vaan miten on mahdollista että syytön saa kirjeen.

Nimenomaan kysymykseesi yritin vastata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Eikö kirjeen lähettäjä edes tiedä kuka on syyllinen ja kuka syytön. Koska jos kirjeen lähettäjä pitää kaikkia joille sen lähettää syyllisenä, niin miten joku voi olla syytön?

Ei tiedä, ei ilmeisesti pidä.
Eli ne tapaukset joissa on liittymän haltijalle lähetetty kirjeitä , niin ainakin joissain esimerkeissä kyse siitä että kirjeen saajan liittymää on käytetty mainitusti, ei sitä että kirjaan saaja nimenomaan olisi itse laittomuuksia tehnyt.

Voi tietenkin olla että kirjeen lähettäjällä on enemmän tietoa kuin on antanut kirjeessä ymmärtää.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei ihmisiä pitäisi laskuttaa pelkästä "oletuksesta" joka perustuu hartariin "todisteisiin" joihin ei edes voi luottaa että ne olisi oikein.

En tiedä onko "kirjeiden todisteissa" ollut kuinkapaljon virheitä, jäänyt mielikuva että ne kohtuu tukevalla pohjalla.

trooper7817/18

Lainaus:

En tiedä onko "kirjeiden todisteissa" ollut kuinkapaljon virheitä, jäänyt mielikuva että ne kohtuu tukevalla pohjalla.

Miksei tätä asiaa siis käydä rikosoikeuden puolella jos todisteet ovat pitäviä. Sentään hakevat jonkun sortin esimerkkipäätöstä, joka vaikuttaa kaikkiin tuleviin oikeudenkäynteihin. Luulisi, että tälläisissa tapauksissa olisi pakollista olla ihan valtion puolellta olla porukkaa mukana tutkimassa ja tuomitsemassa. Esim. koko kirje-systeemin laillisuus ja se millä perustein noita korvausmääriä voidaan vaatia oletetuilta syyllisiltä. Nythän nuo summat revitään hatusta ihan sen mukaan millä tuulella to-tahot sattuvat syytettä rustattaessa olleen =/

avthein18/18

IP-osoite ei todellakaan yksilöi tekijää. Etenkään jos jopa satunnaisilla sivullisilla on pääsy langattomasti käyttäjän verkkoon.

Tällainen on todella sairasta mafiatoimintaa kuten rikollisten pornokiristyshaittaohjelmatkin joissa uhkaillaan milloin milläkin (mm. pedofiliarikostuomioilla) jos uhri ei maksa vaadittuja lunnaita.

IP-osoitteisiin liitettyjä henkilötietoja ei tule luovuttaa kuin oikeita vakavia rikoksia koskien ja vain oikeille viranomaisille. Ei tällaisille kiristysmafiatoimistoille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki