AfterDawn logo

Kaupalliset DNA-testit voivat tehdä sinusta rikosepäillyn

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Sukututkimuksen tai perinnöllisten sairauksien kartoittamisen takia tehdyillä DNA-testeillä voi olla yllättäviä seurauksia, kirjoittaa Wired. FBI nimittäin hyödyntää omissa rikostutkimuksissaan Ancestry.comin ja 23andMen DNA-tietokantoja. Wired kirjoittaa elokuvaohjaaja Michael Usryn kokemuksista.

FBI on tutkinut Idahossa vuonna 1996 tapahtunutta teinimurhaa. Poliisi sai tutkimustensa yhteydessä epäillyltä tulkinnanvaraisen tunnustuksen, mutta tapauksen tutkintaa jatkettiin, koska rikospaikalta löydetyt DNA-näytteet eivät sovi yhteen epäillyn antamien näytteiden kanssa. Epäiltyjä on kartoitettu muun muassa DNA-tietokannoilla, jotka johdattivat FBI:n myös Usryn oven taakse.

Usry ei ole itse koskaan tehnyt DNA-testiä, mutta hänen ei ole tarvinnutkaan. FBI teki niin sanotun familiaalisen DNA-haun Ancestryn tietokantoihin, josta löytyikin Usryn isän vuosia aikaisemmin tekemä DNA-testi. DNA-profiileista löytyi sen verran paljon vastaavuuksia, että FBI päätti ottaa testin tehneen henkilön suvun jäsenet tarkemman tutkimuksen kohteeksi. Poliisin tutkimuksissa Usry pystyttiin kuitenkin sulkemaan pois epäiltyjen listalta.


Familiaalisia DNA-hakuja on kritisoitu erityisesti siksi, että ne voivat aiheuttaa enemmän vääriä positiivisia tuloksia kuin oikeita tuloksia. Väärät positiiviset tulokset voivat taas aiheuttaa uhan ihmisten yksityisyydelle. Wiredin siteeraamassa brittiläisessä tutkimuksessa familiaalisista DNA-hauista vain 17 prosenttia tuotti tulokseksi rikoksen tekijän tai hänen lähisukulaisensa. Yhdysvalloissa muutamissa osavaltioissa (Kalifornia, Colorado, Virginia ja Texas) onkin asetettu tarkat säännöt, jotka määrittävät koska DNA-hakuja voidaan tehdä. Muualla Yhdysvalloissa hakuja voi taas tehdä "tarpeen vaatiessa".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki