AfterDawn logo

Snowden-skandaali ei opettanut – Suomeen sorvataan tiedustelulakia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
19 kommenttia

Pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus esittää uuden tiedustelulainsäädännön luomista Suomeen. Asiaa varten on käynnistetty kolme erillistä lainsäädäntöhanketta, joiden perimmäisen tarkoituksena on luoda viranomaisille tarvittavat mahdollisuuden tietoliikenteen vakoilulle.

Kutakin lainsäädäntöhanketta johtaa oma ministeriö, mutta niitä valmistellaan kuitenkin ministeriöiden välisenä yhteistyönä. Sisäministeriö johtaa siviilitiedustelua koskevaa hanketta, puolustusministeriö sotilastiedustelua koskevaa ja oikeusministeriö perustuslain mahdollista muuttamista koskevaa hanketta. Valmistelun yhteydessä luvataan kiinnittää erityistä huomiota perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Kansalaisten yksityisyyden sivuuttaminen pelkällä olankohautuksella onkin Edward Snowdenin paljastaman massaurkintaskandaalin myötä lähes mahdotonta. Aikoinaan kun Ruotsiin sorvattiin vastaavanlaista FRA-tiedustelulainsäädäntöä, eivät tietoverkoissa käytävän kommunikoinnin yksityisyys ollut vastaavalla tavalla tapetilla.


Tiedustelulainsäädäntö oli tapetilla Suomessakin jo viime hallituskaudella, kun asiaan liittyvää mietintöä valmisteltiin tiedonhankintalakityöryhmässä. Tuolloin kiisteltiin muun muassa siitä, pitäisikö tiedusteluoikeudet antaa puolustusvoimille, poliisille vai molemmille (ja millä tavalla vastuu jakautuu). Puolustusvoimat on viimeisen viiden vuoden aikana vahvistanut omaa kyberkyvykkyyttään ja muutamissa julkisissa kommenteissa puolustusvoimille on vaadittu mahdollisuutta käyttää haittaohjelmia.

Suomen halu parantaa tiedustelumahdollisuuksia on varsin luonnollinen – havaittiinhan ulkoministeriön järjestelmiin tunkeutunut haittaohjelma ulkomaisten tiedustelutietojen avulla. Suomesta on lähtenyt myös muutamia henkilöitä Syyrian sisällissotaan, joita viranomaiset saattavat haluta tarkkailla normaalia enemmän "kansallisen turvallisuuden" nimissä.

Puolustusministeriön mukaan perustuslaki estää tällä hetkellä viestisuojan rajoittamisen kansallisen turvallisuuden nimissä, joten tiedustelulainsäädäntöhanke vaatii myös perustuslain muuttamisen.

Tiedustelulainsäädäntöä kritisoitiin jo mietintövaiheessa uhkana ulkomaalaisille ICT-investoinneille Suomeen.

19 KOMMENTTIA

muppis1/19

Miten se menikään, ei koske Suomea?

Lumikki2/19

"Tavoitteena kansallisen turvallisuuden parantaminen"

Miten tämä onnistuu jos ihmisten perustuslain voimaisia asioita aletaan loukata valtioiden toimesta, muka "turvallisuuden nimissä". Koko perustuslaki on juuri siksi että mikään taho ei loukkaisi ihmisten perusoikeuksia. Se että valtio tai yritykset loukkaa ihmisten yksityisyyteen liittyviä oikeuksia heikentää kansallista turvallisuutta.

Ongelma on että ihminen pitäisi luokitella potentiaaliseksi rikolliseksi vain jos on aihetta epäillä juuri jotain tiettyä henkilöä, eikä rakentaa yhteiskuntaa jossa oletetaan että jokainen kansalainen on potentiaalinen rikollinen ja sen takia heitä kaikkia pitää valvoa. Luottamus yhteiskuntaan häviää jos yhteiskunta ei luota sen omiin kansalaisiin.

Lainaus:

Suomen halu parantaa tiedustelumahdollisuuksia on varsin luonnollinen – havaittiinhan ulkoministeriön järjestelmiin tunkeutunut haittaohjelma ulkomaisten tiedustelutietojen avulla.


Mitä omien järjestelmien huonolla suojelulla on tekemistä sen kanssa että tarvitaan perustulain muutoksia. Kyllä nytkin voi käyttää parempia suojauksia omissa järjestelmissään jotta näin ei tapahtuisi. Kun on idiootti tietoturvan suhteen niin tottakai tietoturva ongelmia syntyy.

On kaksi täysin eri asiaa suojata itsensä ja tunkeutua muiden suojauksen sisälle. Toinen on puolustus ja toinen hyökkäys. Nykyinen laki kyllä sallii puolustamisen, mutta ilmeisesti armeija haluaa hyökätä muiden kimppuun. Koska hyökkäys muiden kimppuun on muka parantanut maailman asioita ja lisännyt turvallisuuden tunnetta.

Zeitsei3/19

Sen vielä ymmärrän, että NSA on salaa vakoillut verkkoa, mutta että näillä suomalaisilla poliitikoilla on pokkaa myöntää julkisesti haluavansa samanlaista vakoilukoneistoa Suomeen. Jos on patologinen tarve tietää, mitä muut tekevät, niin pitäisi kyllä ymmärtää hakeutua hoitoon.
Ja kansalainen ei voi tälle tehdä mitään, kun vaaleihin on vielä 4 vuotta. On maamme sairas, siksi jää.

user@org (vahvistamaton)4/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Miten tämä onnistuu jos ihmisten perustuslain voimaisia asioita aletaan loukata valtioiden toimesta, muka "turvallisuuden nimissä". Koko perustuslaki on juuri siksi että mikään taho ei loukkaisi ihmisten perusoikeuksia.


Ymmärtääkseni perustuslakia mahdollisesti muutetaan, ei loukata.
Perustuslain tarkoitusta taisit vähän oikoa, no en tiedä mitä perusoikeuksilla tarkoitat tuossa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Mitä omien järjestelmien huonolla suojelulla on tekemistä sen kanssa että tarvitaan perustulain muutoksia..


Pyrkimys taitaa nimenomaan suojella omia.

Jos mietit valtiontehtäviä, niin aika korkealla moiset tehtävät menee, oikeastaan vasta sen jälkeen tulee, tai siis voi tarjota niitä , yksilönarvoja.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


On kaksi täysin eri asiaa suojata itsensä ja tunkeutua muiden suojauksen sisälle. Toinen on puolustus ja toinen hyökkäys. Nykyinen laki kyllä sallii puolustamisen, .


Vaikka Suomessa on puolustusvoimat, ja joidenkin mielestä sen pitäisi vain vastaanotta iskuja, niin kyllä siellä ihan oikeasti varsumiehetkin harjoittelee vihollisen tappamista, viholliskohteiden tuhoamista jne.

Aika mielenkiintoinen lähetysminen,jos pitäisi vain suojautua vihollisen tulelta, mutta vihollisen panssivaunua ei saisi tuhota.


Siinä taidamme olla samaa mieltä että tarvitaan lainsäädäntö, valvonta, jne. jolla pyritään suojaamaan mahdollisimman hyvä yskityisyyden suoja, lyhyellä ja varsinkin pitkällä aikavälillä.

Osa on valmiita uhraamaan palan yksityisyyttä sen turvaamiseksi, osa mielemmummin valmis riskeeraamaan yksityisyyden.

Ihanteet sitten erikseen.

prezo5/19

Taas kerran uutinen, jonka pitäisi olla kommentti. Lisäksi ruotsin fra-lakiin vertaaminen on vähän ontuvaa, onhan tämä maailma pippasen muuttunut siitä.

Tuskin ketään suomalaista, jolla ei ole mitään taka-ajatuksia, ryhdytään vaklaamaan. Ei sellaiseen edes riitä budjettia.

Agent_0076/19

Lainaus:

Ja kansalainen ei voi tälle tehdä mitään, kun vaaleihin on vielä 4 vuotta.


Äänestäminen ei ole ainoa keino vaikuttaa demokratiassa.

Lainaus:

Aika mielenkiintoinen lähetysminen,jos pitäisi vain suojautua vihollisen tulelta, mutta vihollisen panssivaunua ei saisi tuhota.


Tässä muutoksessa ei ole kyse sodan ajan tiedustelusta tai iskuista, vaan rauhan ajan toiminnasta. Eli kyseessä on todella merkittävä muutos, jos maamme puolustajat saavat tehdä hyökkäyksiä vieraiden maiden laitteistoon ilman sotatilaa. Tai tehdä iskun Suomessa olevaan palvelimeen, jolloin mennään todella pahasti metsään.

Lainaus:

Tuskin ketään suomalaista, jolla ei ole mitään taka-ajatuksia, ryhdytään vaklaamaan. Ei sellaiseen edes riitä budjettia.


Kyllähän NSA:n työntekijätkin seurasivat vaikka ketä, vaikka kyseessä ei ollut virka-asia.

Eli jos työkalut annetaan niin niitä myös väärinkäytetään.

prezo7/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:


Kyllähän NSA:n työntekijätkin seurasivat vaikka ketä, vaikka kyseessä ei ollut virka-asia.

Eli jos työkalut annetaan niin niitä myös väärinkäytetään.

Se on sitten taas lainsäätäjän asia varmistaa, että väärinkäytökset jäävät minimiin. Mikäli asialle ei nyt tehdä mitään on aivan mahdollista, että suomessa riehuu vielä uusi sisällissota pakolaistilanteen takia. Niinistön kommentit tästä asiasta olivat jo niin painavia, että nato kolkuttaa pian ovella

Agent_0078/19

Lainaus:

Se on sitten taas lainsäätäjän asia varmistaa, että väärinkäytökset jäävät minimiin.


Eli siis pitäisi perustaa uusi virasto valvomaan valvojia?

user@org (vahvistamaton)9/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti prezo:


Tuskin ketään suomalaista, jolla ei ole mitään taka-ajatuksia, ryhdytään vaklaamaan.


Jos tuon lain ansioista tuollaisten vaklailu loppuisi niin uskoisin kannatuksen olevan suurta ja laki voitto kansalaisille.



Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:


Tässä muutoksessa ei ole kyse sodan ajan tiedustelusta tai iskuista, vaan rauhan ajan toiminnasta.


Ok, ymmärsin kommentoimani hyökkäysjutun toisin.

Vai mitä tuossa tarkoitat rauhan ajan toiminnalla,, bittien kanssa verkossa kalistelua, vai vanhan ajan pyssyjen kanssa rajoilla touhuamista, jos jälkimmäistä niin se taitaa olla auttamattomasti myöhäistä jos siinä tilanteessa puolustusvoimat saisi vasta toimia.

user@org (vahvistamaton)10/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Lainaus:

Se on sitten taas lainsäätäjän asia varmistaa, että väärinkäytökset jäävät minimiin.


Eli siis pitäisi perustaa uusi virasto valvomaan valvojia?


Ehkä kokojutussa on tärkeintä hoitaa asia hyvin ja uskottavasti, nykyinen malli ei vaikuta oikein luottamusta herättävältä, ainakaan poliisien osalta.

Uutisessa jäi asia käisttelemättä, vaikka oli otsikkoon vedetty.

3rd_party11/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Lainaus:

Aika mielenkiintoinen lähetysminen,jos pitäisi vain suojautua vihollisen tulelta, mutta vihollisen panssivaunua ei saisi tuhota.


Tässä muutoksessa ei ole kyse sodan ajan tiedustelusta tai iskuista, vaan rauhan ajan toiminnasta. Eli kyseessä on todella merkittävä muutos, jos maamme puolustajat saavat tehdä hyökkäyksiä vieraiden maiden laitteistoon ilman sotatilaa. Tai tehdä iskun Suomessa olevaan palvelimeen, jolloin mennään todella pahasti metsään.

Tämän lauseen taustalta paljastuu koko asian ongelma: ei ole enää selkeää rajaa sodan ja rauhan välillä. Tykit ja panssarivaunut ovat enää pieni osa sodankäyntiä, yhtä isoa roolia näyttelee informaatio- ja elektroninen sodankäynti.

Jälkimmäisten kohdalla taas on vaikeampaa sanoa milloin sota tai harmaa vaihe on alkanut. Perinteisessä sodankäynnissä rajanveto on helppoa: silloin kun tykillä ammutaan naapurin puolelle tai joukot ylittävät rajan, tai jos vielä perinteisemmin julistetaan sota tiedetään missä ollaan menossa. Mutta entäs kun saastutetaan vastustajan tietoverkko, vakoillaan päättäjiä ja hyökätään infraa kohtaan? Milloin alkaa sota?

Edelleen asiaa vaikeuttaa se, että hyökkäyksen ei tarvitse tulla fyysisesti läheltä. Kiina hyökkää jatkuvasti mm. USA:n puolustusministeriötä vastaan. Terroristijärjestöt käyvät sotaa käytännössä missä haluavat.

Näiden asioiden takia myös tiedustelutoiminnassa mennään jatkuvasti siihen suuntaa, mikä on luontaista sota-ajalle ja poikkeustilan lainsäädännölle. Sillä rintamalla kun eletään sääntöjen puuttuessa jatkuvasti harmaata aikaa.

Tätä nyt ei kannata lukea kannanottona massavalvonnan puolesta, sillä pidän sitä hyvin tehottomana toimintatapana. Se syö liiaksi resursseja ja edesauttaa omalta osaltaan radikalisoitumista. Mielessä kannattaa vain pitää, että jos yksityisyydensuojan suhteen eletään muuttuneessa maailmassa, niin samoin tehdään myös sodankäynnin sääntöjen suhteen.

Sakke8812/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Lainaus:

Se on sitten taas lainsäätäjän asia varmistaa, että väärinkäytökset jäävät minimiin.


Eli siis pitäisi perustaa uusi virasto valvomaan valvojia?


"Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa
toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Oikeusvaltioperiaatteesta seuraa, että viraston
ja laitoksen on huolehdittava siitä, että sisäinen valvonta on asianmukaisesti järjestetty sen omassa
toiminnassa sekä toiminnassa, josta virasto tai laitos vastaa."
Lainaus puolustusministeriön laillisuusvalvonnan kehittämistyöryhmän selvityksestä.

Poliisilla ja puolustusvoimilla on omat valvovat tahonsa, joten ei tässä mitään uutta valvovaa virastoa tarvita.
Mutta toisaalta tätä "kuka valvoo valvojaa" leikkiä voidaan jatkaa loputtomiin. Kuka valvoo valvojan valvojaa?

Lumikki13/19

Koska kybersota on vaatinut lakiin muutoksia että se saataisiin lailliseksi ulkomaalaisiin kohteisiin?

Jos Suomi tekee kyberiskun Ruotsiin niin luuletteko että Ruotsi välittää hevonpaskaa siitä että onko asia Suomen laissa määritelty lailliseksi vai ei.

Sekä miten tämä kaikki muka lisää kansalaisten turvallisuutta. Se että paukutellaan niitä sapeleita maailmalla on ollut koko USA:n toiminnan ongelma eli se "puuttuu" muiden maiden asioihin keinoilla jotka käytännössä ovat rikollista tai jopa sodaksi lukiteltavaa toimintaa.

Kybersota valtioiden välillä huonontaa valtioiden suhteita ja näin heikentää turvallisuuden tunnetta.

3rd_party14/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Koska kybersota on vaatinut lakiin muutoksia että se saataisiin lailliseksi ulkomaalaisiin kohteisiin?

Näköjään tämän päivän Suomessa.

yourJoost15/19

Heh! Suomi suunnittelee valvontaa ja rajat seljällensä kutsumattomien tulijoiden tulla mielensä mukaan. Ei taija 'päättäjämme' olla oikein (millään)kartalla ko asiassa. Ollaan vaan niinku ennenkin, ootetaan muilta valtioilta vihjeitä maatamme uhkaavista vaaroista.

Agent_00716/19

Lainaus:

Poliisilla ja puolustusvoimilla on omat valvovat tahonsa, joten ei tässä mitään uutta valvovaa virastoa tarvita.


Poliisin valvonta vain toimii Suomessa niin huonosti, että jos se on lähtökohta laatutasolle niin en sallisi kenellekään viranomaiselle mitään valvontaoikeuksia
http://www.hs.fi/kotimaa/a1395890187170
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1429243978879
http://www.hs.fi/kotimaa/a1442984003128

tataka17/19

Aion nyt vähän ikävää tekstiä kirjoittaa tästä asiasta ja miten tällä kansalaisten massavalvonnalle olisi tehokkaampia vaihtoehtoja:

Sisällisotaa ei voi kuin lykätä yrittämällä hallituksen kanssa eri mieltä olevien mustamaalausta ja kiristystä massavalvonnalla saadulla tai väitetyllä tiedolla, terrorismia ja kouluampumisia mahdotonta estää vaikka suomen 5,5 miljoonan väestöä valvottaisiin yli kymmenentuhatta tiedustelu asiantuntijaa huippuluokan vehkeillä ja löysällä lainsäädännöllä sekä miljardin budjetilla.

Jos mietitään eri maita otetaan esimerkkeinä vaikka yhdysvallat, saksa ja suomi ja verrataan sosiaaliturvaa ja hyvinvointipalveluiden laatua ja saatavuutta kaikille ja sitten näiden terrori iskujen ja kouluampumisten määrää niin voidaan todeta että hyvinvointivaltio on tehokkain estämään edellämainittuja tapahtumia, tosin ikävä kyllä 90 luvun lamassa tehdyt väärät päätökset leikata monista asioista jotka ovat estäneet ihmisten mielenterveysongelmia ja radikalisoitumista aiotaan taas uusia mutta kerron hyvin ikävän jutun:

Suomen toinen kouluampuja oli pyytänyt apua mielenterveysongelmiinsa mutta riittämättömien resurssien vuoksi ei ollut varaa häntä auttaa jotta ei olisi kouluampumista tehnyt, eli väitän että saman summan laittaminen lasten sekä nuorten elinolojen parantamiseen ja kansalaisten mielenterveyspalveluiden parantamiseen olisi paljon kustannustehokkaampi ja inhimillisempi vaihtoehto kuin laittaa satoja miljoonia vuodessa massavalvontaan.

Paljon ihmishenkiä on säästynyt hyvinvointivaltion ansiosta mutta enemmänkin voisi vielä pelastua jos kaikki jotka pyytävät apua saavat apua kuin että asiat kärjistyvät.

Suomi saa terrorismista ja monesta muusta asiasta vinkkejä ilmaiseksi ulkomailta.

Lumikki18/19

Tosiaan usein on tehokkaapaa korjata varsinainen ongelma kuin ongelman seurauksia. Usein valtiot ja vallassa olevat tekevät asioita jotka aiheuttaa ongelmia ja sitten he yrittävät ratkoa ongelmien seurauksia, jotka he itse ovat luonneet. Kuvitellen että se seuraus on se ongelma, vaikka se teko oli se oikea ongelma.

Joten onko massiivinen tiedustelu ratkaisu johonkin vai onko se itse jo sellainen asia joka luo lisää ongelmia. Koska kyse koko asiassa on ongelmien seurauksien ratkomista, ei itse ongelman. Pitäisi kysyä mikä asia varsinaisesti aiheuttaa tilanteen että tarvitaan tiedustelua. Esimerkiksi ei kukaan synny terroristiksi, yhteiskunnan ongelmat heidät luo. Joten onko kyse siitä että ratkotaan omien tekojen seuruksia vai siitä että mietitään mikä koko ongelman aiheuttaa ja pyrittäisiin korjaamaan se asia.

Ihan sama kuin nykyinen hallitus yrittää ratkoa Suomen talouskriisiä ratkomalla ongelman seurauksia, ei itse ongelmaa. Koska tässä ratkaisussa ei paranneta koko kansan hyvinvointia vaan kasvatetaan eriarvoisuutta joka kärjistää ongelmaa edelleen. Kun koko länsimaisen talouskriisin takana on yksi ja sama asia eli varallisuuden keskittyminen suuriin yrityksiin.

Ahneella on paskamainen loppu. Juostaan "kilpailun" oravanpyörässä tajuamatta että sille ei ole voittajaa vaan jokainen tuhoutuu siinä juoksussa ennemmin tai myöhemmin. Koska koko toimintaperiaatteen perusta on se ongelma.

user@org (vahvistamaton)19/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Koska kybersota on vaatinut lakiin muutoksia että se saataisiin lailliseksi ulkomaalaisiin kohteisiin?

Jos Suomi tekee kyberiskun Ruotsiin niin luuletteko että Ruotsi välittää hevonpaskaa siitä että onko asia Suomen laissa määritelty lailliseksi vai ei.


Siis kirjoitatko ihan tosissasi että Suomi hyökkäisi Ruotsiin ?

Jos Suomi hyökkää Ruotsiin, niin kyllä sillä merkitystä onko se tehty Suomen lakien mukaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Tosiaan usein on tehokkaapaa korjata varsinainen ongelma kuin ongelman seurauksia. Usein valtiot ja vallassa olevat tekevät asioita jotka aiheuttaa ongelmia ja sitten he yrittävät ratkoa ongelmien seurauksia, jotka he itse ovat luonneet. Kuvitellen että se seuraus on se ongelma, vaikka se teko oli se oikea ongelma.
...


Ongelman korjaaminen voi olla vaikeata, jos meinaat että sovitaan lähinnä yksipuolisesti ettei saa hyökätä, eikä me hyökätä.
Tässä kyse isommasta kuin maamiinoista liki yksipuolisesti luopumisesta.

Jos ajatuksesi on poiostaa ongelma, poistamalla liikkuvat bitit, niin joissain maissa niin yritetty tehtdä, ollakseen tehokasta niin vaatisi aika rajuja muitakin toimia, jotka ei ehkä ihan sellaisia mille olisi enemmän kannatusta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki