AfterDawn logo

Spotifyn ilmaiskäyttäjät tulevat pian saamaan entistä vähemmän

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
11 kommenttia

Spotify on tiettävästi suunnittelemassa ilmaissisällön rajaamista. Digital Music Newsin lähteiden mukaan harkinnassa on jopa ilmaisversion sulkeminen.

Muutos näyttää vääjämättömältä. Spotifyn vaihtoehtoina on ilmeisesti joko rajata ilmaissisältöä rankasti, jotta maksullinen versio houkuttelisi enemmän, tai kenties siirtyä kokonaan maksulliseen malliin. Uutuusalbumit voisivat esimerkiksi olla saatavilla vain maksaville asiakkaille, tai tarjolla ilmaiseksi hyvin rajoitetun ajan.

Lähteet eivät osanneet vielä täysin varmaksi kertoa, mitä tuleva "premium-only" tai "gated"-malli tarkoittaa. Sen tarkoitus on tietysti kasvattaa maksavien asiakkaiden joukkoa. Spotifyllä on kovat paineet todistaa liiketoimintansa tuottavuus tulevaisuudessa, sillä sen tulee lähiaikoina uusia suuria sisältösopimuksia. Sivuston lähteiden mukaan Spotify ei ole vielä allekirjoittanut jatkosopimuksia yhdenkään kolmen suurimman levy-yhtiön kanssa (Sony Music Entertainment, Warner Music Group sekä Universal Music Group). Sopimusten takaraja on ilmeisesti lokakuun 1. päivä.

DMN:n mukaan Spotifyn johto ei ole järin innoissaan rajoitusten tuomisesta ilmaiskäyttäjille, mutta levy-yhtiöt ovat niiden kannalla. Saattaa olla, että Spotifyn on viimein taivuttava. Jonkinlaisen ratkaisun uskotaan tulevan voimaan alkuvuodesta 2016.

11 KOMMENTTIA

Vilperi131/11

Jos pakkotuputus alkaa niin pakko siirtyä perus mp3 tiedostoihin takaisin.

ProfaneX2/11

Itsellä on vaikea kirjoittaa puolueettomasti, mutta omassa käytössä spotify on niin paljon että tämä mitä nykyään maksan premiumista ei tunnu missään.
Ymmärrän toki jos joku ihminen kuuntelee tunnin viikossa musiikkia niin ei siitä silloin tahdo maksaa, mutta ei kyllä auta motkottaakkaan jos ei ilmaiseksi saa kaikkea..

En ala valittaa jos ilmaisversio otetaan pois, mutta pitäisi saada useamman tyylistä tilaus- tyyliä valikoimiin.
Netflixissä on hyvä kun voi koko perhe katsoa leffoja yhdellä maksulla.

trooper783/11

Lainaus:

Spotifyn johto ei ole järin innoissaan rajoitusten tuomisesta ilmaiskäyttäjille, mutta levy-yhtiöt ovat niiden kannalla.

Niin, sehän tiedetään miten käy kun ahneet dinosaurukset sanovat miten homma etenee =/

muppis4/11

Tekeekö piratismi uuden paluun tätä myötä?
Joskus tilasin Premiumia, mutta kuuntelu on jotenkin vähentynyt, että en kokenut enää sitä tarpeelliseksi. Jos ilmainen loppuu, niin loppuu käytännössä koko Spotifyn käyttö. Harmi.

power_age5/11

Spotifya tulee lähinnä käytetty ns. joskus ja jouluna jos 2 - 5 kertaan olen käyttänyt kuluvan 2 vuoden ajan jaksolla niin se on siinä tuntejakkaan tuohon ei taida kertyä enempää 3.a joten minulle taitaa olla yhden tekevää, tehköön mitä lystäävät.

Sama olisi vielä suomessa TV luvan kanssa, toki tuo .aatanan TV tuolla nyt kun kerran verojakin maksan siitäkin .askasta saamatta yhtään mitään, ei olisi tarvinnut maksaa yhtään vuotta maksuja kuin olisin jättänyt senkin .askan hankkimatta, jos eivät olisi veroiksi maksua siirtäneet, näin meitä kusetetaan vaikka väkisin.

T: Todella ...tuutunut koko touhuun.

user@org (vahvistamaton)6/11

Lainaus:

DMN:n mukaan Spotifyn johto ei ole järin innoissaan rajoitusten tuomisesta ilmaiskäyttäjille, mutta levy-yhtiöt ovat niiden kannalla.

Levy-yhtiöille kai aika sama maksaako loppukäyttäjä suoraan vai ei, tässä taitaa olla kyse hinnasta.

Ilmeisesti Spotify ei saa lähsekään tarpeeksi liikevaihtoa ilmaisasiakkuuksista.

Spotifyn yksi tärkeistä vahvuuksista on tuo ilmais tili, sen toivoisi pysyvän, jos ei kannata nykymuodossa, niin karsintaa voi tehdä, pieni määrä kuussa olisi jo iso juttu, lisäliikevaihtao voisi kaivaa lisäkaupalla, ja esim Pro käyttäjälle maksullisen soittolistan jakaminen ilmaiskäyttäjälle jne. Mahdollisuus ostaa xx tuntia, jolla ei parasta ennen päivää.

muppis7/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Mahdollisuus ostaa xx tuntia, jolla ei parasta ennen päivää.

Tarkoitatko, että ostetut tunnit olisi käyttötunteja, ei aikaa kalenterista? Eli jos joku vaikka ostaisi sinulle 100 tunnin lahjakortin, niin saisit sillä 100 tuntia Pro tiliä, et neljän vuorokauden käyttöä. 100 tuntia olisi käytettävissä vaikka käyttäisit tunnin kuukaudessa.

user@org (vahvistamaton)8/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Mahdollisuus ostaa xx tuntia, jolla ei parasta ennen päivää.

Tarkoitatko, että ostetut tunnit olisi käyttötunteja, ei aikaa kalenterista? Eli jos joku vaikka ostaisi sinulle 100 tunnin lahjakortin, niin saisit sillä 100 tuntia Pro tiliä, et neljän vuorokauden käyttöä. 100 tuntia olisi käytettävissä vaikka käyttäisit tunnin kuukaudessa.

Juuri noin, uskoisin että tuollaiselle olisi tarvetta jos veloituksettomasta luovutaan ja miksei sen rinnallakin. jos vielä voisi jakaa hankkimiaan puolentunnin paloja eteenpäin.

Esim. 50 senttiä alkavatunti ei luulisi suuresti vähentävä jatkuvaa kk maksua maksavia, ja satunnaiskäyttäjälle moinen olisi halpaa huvia.

korppuasema9/11

Taas on suurten levy-yhtiöiden ahneus tappamassa edistystä. Jos joku ei halua/pysty maksamaan kymppiä kuussa, niin tuskin maksavat vaikka kuinka rajoittaisivat tai poistaisivat ilmaisversion. Tällä saadaan kyllä hyvin karkoitettua kuuntelijoita takaisin piratismin pariin ja levy-yhtiöt sitten syyttävät tästä tietenkin kaikkia muita paitsi itseään.

user@org (vahvistamaton)10/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti korppuasema:

Taas on suurten levy-yhtiöiden ahneus tappamassa edistystä. Jos joku ei halua/pysty maksamaan kymppiä kuussa, niin tuskin maksavat vaikka kuinka rajoittaisivat tai poistaisivat ilmaisversion.

Ne asiakkaat jotka ei ole valmiitama maksamaan mitään, heille tuollainen on aika ykshailee, ei sellaiset asiakkaat ole myöskään sisällön myyjälle tärkeitä.

Veloituksettoman edut ja pointit on ihan muualla.

Hinnoittelussa on toki haasteensä , Spotifyn ei tarvi kuitenkaan kaikkia heitäkään tavoittaa, parempi että kauppojan on useampia ja niissä muitakin eroja kuin hinta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti korppuasema:

Tällä saadaan kyllä hyvin karkoitettua kuuntelijoita takaisin piratismin pariin ja levy-yhtiöt sitten syyttävät tästä tietenkin kaikkia muita paitsi itseään.

Jos teosten tekijät ja myyjät jakaisivat teokset veloituksetta, niin totta, piratismi varmaan vähenisi. Mutta mitä hyötyä siitä olisi ? moniko enään maksaisi teoksista jos saman saa ilmankin ?

Vertaa Neste, se jakaisi bensaa ilman jotta nekin saisi bensaa joilla ei halukkuutta maksaa. Bensa varkauden varmaan vähäisiä. Mutta entistä harvempi maksaisi.
Jos se lopettaisi ilman jakelun, niin varkaudet varmaan lisääntyisi.

Spotifyn hinnoittelusta, sillä näköjään joskus olut euronpäivä malli, kuullostaa halvalta satunnaiseen tarpeeseen ilmaisen tilalle, varsinkin jos voi ostaa kerralla varastoon.

use1 (vahvistamaton)11/11

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki