AfterDawn logo

Microsoftin HoloLens pääsee NASA:n matkassa avaruuteen

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

NASA ja Microsoft ovat paljastaneet tekevänsä yhteistyötä Project Sidekick -nimisen hankkeen parissa. Tavoitteena on viedä Microsoftin virtuaalitodellisuuslasit avaruuteen astronauttien työkaluksi.

HoloLens-laseja tullaan tavoitteen mukaan käyttämään kansainvälisellä avaruusasemalla ainakin kahdessa "tilassa". Remote Expert Mode mahdollistaa Skype-puhelun astronautin ja maan pinnalla olevan avustajan välillä. Puhelun välityksellä asiantuntijat voivat nähdä, mitä astronauttikin näkee, ja antaa tarkempia ohjeita entistä helpommin.

Procedure Moden kerrotaan olevan enemmän virtuaalitodellisuuteen nojaava tila, jossa astronautti voi nähdä todellisuuden päälle heijastettua lisäinformaatiota. Microsoft ja NASA tutkivat myös, voisiko laseista olla apua tulevalla miehitetyllä Mars-lennolla. Aiheesta kirjoitti muun muassa Mashable.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki