AfterDawn logo

Ruotsalaisen torrent-sivuston oikeudenkäynti päättyi

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Ruotsalaisista tiedostonjakopalveluista – ja niiden oikeusjutuista – puhuttaessa ei pysty yleensä ohittamaan The Pirate Baytä. Tässä tapauksessa pääosassa on kuitenkin The Internationals (TTi) -niminen torrent-sivusto, mutta kytköksiä tapauksessa on myös TPB:n suuntaan.

The Pirate Bayn oikeudenkyntien jälkimainingeissa ruotsalaispoliisi ratsasi sivuston, jolle antipiraattiliike Antipiratbyrån oli lähettänyt varoituksia. Samassa pistettiin pakettiin myös Patrikweb-palveluntarjoaja, joka oli tarjonnut hosting-palveluita TTi:n lisäksi myös The Pirate Baylle.

Oikeudenkäynnissä syytettyinä olikin TTi:n nimetön ylläpitäjä sekä Patrikwebin Patrik Lagerman. Ensiksi mainittu on käräjillä tekijänoikeusrikoksestä ja jälkimmäisen syytöksiin lukeutui avunanto tekijänoikeusrikokseen, jonka syytetty on aiemmin sanonut olevan täysin naurettavaa. Vihdoin yli 3 vuotta tapauksen jälkeen oikeudenkäynti on saatu viimeisteltyä ja on aika odottaa tuomiota.

Vaikka TTi:tä voidaan pitää merkittävänä torrent tracker -palveluna, jonka tarjoamiin linkkeihin kuului tukuittain Hollywood-tuotantoa, niin lopulta syytteet koskevat vain 28 ruotsalaiselokuvaa. Syyttäjä Fredrik Ingblad kertoi TorrentFreakille, että enää ei myöskään haettu ehdotonta vankeutta kummallekaan syytetyistä.


Lagerman ei halunnut kommentoida tapausta ennen tuomiota, joka on odotettavissa parin viikon päästä.

2 KOMMENTTIA

Lumikki1/2

Minusta tuossa asiassa on mielenkiintoista että tuomitaanko hostin palvelu avunannosta, koska se on vaarallinen tie kuljettavaksi.

user@org (vahvistamaton)2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Minusta tuossa asiassa on mielenkiintoista että tuomitaanko hostin palvelu avunannosta, koska se on vaarallinen tie kuljettavaksi.

Ei nyt oikein avaudu mitä vaarillista tuolla tiellä olisi tässä tapauksessa tai yleisemmin ?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki