AfterDawn logo

Nettivideoille esiteltiin mullistava teknologia – HD-videoiden katselu onnistuu hitaillakin yhteyksillä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Viisi vuotta hiljaisuudessa kehitetyn ja vallankumoukselliseksi kuvaillun uuden videokoodekin lanseeraaminen aprillipäivänä ei välttämättä ole maailman paras idea, mutta tällaisen tempun V-Nova-niminen brittiyhtiö on päättänyt tehdä. V-Nova kehuu sen ihmisen näköön perustuvan uuden koodekin olevan jopa 2–3 kertaa tehokkaampi kuin H.264 tai HEVC, jota ollaan ottamassa käyttöön Ultra HD -sisällön pakkaamiseen.

Uudesta Perseus-koodekista tiedetään todella vähän ja kun lehdistötiedotteestakin otetaan historiatiedot sekä markkinointihehkutus pois, ei siitä jää oikein paljoa kerrottavaa. Tiedotteessa kuitenkin mainitaan, että Perseus-koodekki on helposti lisättävissä nykyisiin ekosysteemeihin, joten se on ilmeisesti jollakin tasolla yhteensopiva käytössä olevien laitteiden kanssa.

Perseuksen kehutaan mahdollistavan Ultra HD -sisällön jakelun tasaisella 8 Mbps:n verkkoyhteydellä, kun esimerkiksi samanlaisen elokuvan katseluun Netflixillä vaaditaan nykyisin 25 Mbps:n yhteys. HD-sisältöä pystytään taas jakamaan koodekin avulla SD-laatuisen videon kaistalla. Kehitysmaita ajatellen SD-tasoista videota voidaan lähettää vuorostaan samoilla yhteysnopeuksilla kuin audiotakin.


Teknologiaa on kehitetty yhdessä Euroopan yleisradiounionin (EBU), piirisuunnittelija Broadcomin, Intelin, Hitachi Data Systemsin ja Sky Italian kanssa.

DigitalTVEurope.net-sivuston mukaan V-Nova aikoo lisensoida teknologiaa, mutta sillä ei ole mitään aikomuksia koodekin standardisoimiseen.

1 KOMMENTTI

tonttila1/1

Lainaus:

Kehitysmaita ajatellen SD-tasoista videota voidaan lähettää vuorostaan samoilla yhteysnopeuksilla kuin audiotakin.

Suomi mainittu, torilla tavataan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki