AfterDawn logo

Googlen trendit: Näitä asioita haettiin vuonna 2014

Matti Robinson Matti Robinson

Google on kertonut jälleen hakukoneen tarinan tältä vuodelta. Vuonna 2014 googletettiin biljoonia kertoja ja mikä oivemmin kiteyttää vuoden, kuin ihmisten hakutottumukset.

Google on koostanut hakutrendeistä myös alla olevan videon, jolla kerrotaan inspiroivasti muun muassa, että toivoa etsittiin enemmän kuin pelkoa, samoin tiedettä enemmän kuin fiktiota.

Erityisen suosittuja olivat myös mm. Netflix (ja sen sarja House of Cards), HBO:n Game of Thrones, Nicki Minaj, Usain Boltin uroteot ja Saksan jalkapallokulta.

Haussa näkyivät myös edesmenneet ja muistoihin painuneet julkisuuden henkilöt, kuten Robin Williams ja Joan Rivers. Luonnollisesti mukana oli kevyempiäkin hakuja esimerkiksi hauskoista tanssivideoista tai ALS-jäävesihaasteesta.

Ja mihinpä muuhun video olisi voinutkaan loppua kuin Rosettan laskeutumiseen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki