AfterDawn logo

Reddit laittoi stopin julkkisnakukuvien leviämiselle ja sulki The Fappening -osion

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Viime viikolla mediassa kohistiin paljon iCloudin kautta verkkoon vuotaneista julkkisnakukuvista. Kuvia linkitettiin ja niistä keskusteltiin ahkerasti pitkin viikkoa Redditissä /r/thefappening-osiossa, joka kuitenkin suljettiin viikonloppuna.

Redditin blogikirjoituksen mukaan osio suljettiin sen jälkeen kun he saivat niiden takia DMCA-sisällönpoistopyynnön. Palvelun mukaan varastettujen kuvien linkkaaminen ei varsinaisesti riko Yhdysvaltojen lainsäädäntöä, mutta se tuomitsee kuitenkin kuvien varastamisen eikä halua olla mukana niiden levityksessä. Redditin yhtäkkistä moraalipuuskaa on ihmetelty, koska palvelusta löytyy lukuisia vähintäänkin yhtä arveluttavia keskusteluosioita, jotka saavat olla auki.


Toisaalta The Fappeningistä on kerrottu löytyneen linkkejä olympiavoittaja McKayla Maroneystä. Hän oli kuvaushetkellä alaikäinen, minkä takia kuvien linkkaajat ovat voineet syyllistyä lapsipornon levittämiseen.

The Fappening -osion sulkemisen jälkeen sen perustaja piti Redditissä AMA-session (Ask Me Anything), jossa hän kertoi miksi hän päätti perustaa osion ja mitä mieltä hän on sen sulkemisesta.

1 KOMMENTTI

olegbelov1/1

No jos levittäjät ova syyllistyneet lapsipornon levittämiseen, on McKayla Maroney syyllistynyt sekä lapsipornon säilyyämiseen että sen tekoon. Jenkeissähä saa lapsipornosyyteeen, jos kuvaa omaa alastonta ruumistaan ja on alaikäinen. Jos sellainen kuva itsestä paljastuu aikuis-iässä on rangaistus sitten kova vankilatuomio. Eikös nyt aikuista McKayla Maroneyta voi syyttää lapsipornosta?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki