AfterDawn logo

Olohuoneen valaistus saatiin reagoimaan Netflix-elokuviin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflixin kesän Hack Day -hakkerointipäivillä on kehitetty uusia kiinnostavia toteutuksia, jotka tekevät videopalvelun sisältöjen katsomisesta monipuolisempaa tai muulla tavoin viihdyttävämpää.

Vaikka projekteja esitelläänkin julkisesti, ei niiden kehitys välttämättä jatku enää hakkerointipäivän jälkeen, eikä niitä välttämättä julkaista kuluttajille asti. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että silloin tällöin "hackatonissa" syntyneen projektin kehitys jatkuu ja se voi päästä osaksi kaupallista tuotetta.

Netflixin työntekijät ovat esimerkiksi yhdistäneet videopalvelun Philipsin Hue-älylamppuihin, minkä avulla huoneen taustavalaistus saadaan vaihtumaan elokuvien kohtausten värimaailmojen mukaan. Hue-lamput reagoivat myös Netflixin käyttöliittymään.

Toinen Hack Dayssä kehitetty projekti on esimerkiksi Oculus-laseille suunniteltu käyttöliittymä. Muiden Hack Dayn tuotosten esittelyt löytyvät täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki