AfterDawn logo

Usealla kameralla kuvattu video leikkautuu automaattisesti ihmissilmää miellyttäväksi

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Disney Research on kehittänyt metodin, jonka avulla useammalla kameralla videoidut tapahtumat voidaan automaattisesti leikata pätkäksi, joka noudattaa perinteisiä videoeditoinnin sääntöjä ja pitää kuvan tapahtumien keskiössä.

Tutkimuksen esittelyn mukaan uusi tekniikka peittoaa tuloksillaan helposti nykyiset, sattumanvaraisesti kameroiden välillä leikkauksia tekevät automaattiratkaisut.

Tutkimusryhmä käyttää esimerkeissään muun muassa tilannetta, jossa lapsen lumileikkejä kuvataan useammalla kännykkäkameralla samanaikaisesti. Ohjelma osaa koostaa materiaalista automaattisesti yhden videon, jossa kuva keskittyy tapahtumaan (ei leikkaa kameroihin jotka osoittavat sillä hetkellä muualle) ja noudattaa niin sanottua 180 asteen sääntöä, eli ei hypi häiritsevästi toimintalinjan yli. Ohjelma ei myöskään leikkaa kamerasta toiseen, jos niiden välillä on liian vähän eroa.

Tutkimuksen lehdistötiedotteessa todetaan, että vaikkei nyt kehitetty automaattinen leikkaus välttämättä tarjoa samaa teknistä monimuotoisuutta kuin ammattilaisen tekemä, saa se silti talteen oleelliset tapahtumat ja noudattelee useimmiten ammattilaisen leikkausvalintojen luonnetta.


Alla olevalla videolla tekniikkaa esitellään useammassa tilanteessa ja vierellä näytetään myös vertailukuvaa nykyisin suosituista, sattumanvaraisiin leikkauksiin nojaavasta tekniikasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki