AfterDawn logo

Näin hyvin (huonosti?) suomalaiset uutissivustot toimivat kännykällä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
25 kommenttia

Uutiskeräin High.fi:ta kehittäessämme olemme panostaneet paljon palvelun toimivuuteen mobiilissa. Koska suunnittelimme palvelun alusta lähtien ns. responsiiviseksi, olemme joutuneet samalla myös tutkimaan kotimaisten uutissivustojen toimivuutta kännykkäkäytössä.

Testiemme pohjalta olemme laatineet varsin kattavan taulukon kotimaisista uutismedioista ja siitä, miten hyvin/huonosti ne tukevat kännykkää päätelaitteena. Parhaimmillaan uutissivusto on suunniteltu responsiiviseksi, eli sama sivusto on sellaisenaan käytettävissä sekä tietokoneella että kännykällä ja mitään erillistä kännykkäversiota ei tarvita lainkaan. Tällöin myös voidaan olla varmoja siitä, että kaikki sivuston toiminnallisuudet ovat mukana myös kännykällä käytettäessä.

Vielä hieman yleisempänä ratkaisuna tarjotaan erillistä mobiilisivustoa, jonne uudelleenohjausta tarjotaan, kun käyttäjän päätelaite tunnistetaan kännykäksi. Tämä tehdään joko automaattisesti tai käyttäjältä lupa kysyen.

Kolmas vaihtoehto on tietysti se, että uutissivusto ei tarjoa lainkaan mobiiliin suunniteltua versiota sivuistaan, vaan sama, työpöytäkäyttöön suunniteltu sivusto, on ainoa tarjolla oleva vaihtoehto.

Miksi mobiiliin tarvitsee edes suunnitella erillistä ulkoasua?

Monet "superpuhelinten" käyttävät kertovat toki rintaa röyhistäen käyttävänsä sivuista mieluummin "täysversiota" kuin mobiiliversiota. Tämä onkin toisinaan suositeltavakin vaihtoehto, jos osa sivuston toiminnallisuudesta ei ole käytettävissä kuin täysversiossa (malliesimerkkinä vaikkapa oma AfterDawnin mobiiliversiomme, jossa mm. uutisten kommentointi ei onnistu).

Mutta jos sivusto on suunniteltu myös mobiilikäyttäjät huomioonottaen, ovat yleensä toiminnot, linkit, jne helpommin kosketusnäytöllä napsautettavia ja muutoinkin valikot ja sivuston rakenne on suunniteltu mobiilin erityispuolet huomioonottaen.

Ja tietysti mobiilin tukemista tukevat puhtaat luvut -- esimerkiksi Facebookin käyttäjistä jo valtaosa käyttää palvelua kännykällään, joten kaikista Facebookin uutissivuille lähettämistä käyttäjistä todennäköisesti valtaosa siirtyy sivulle kännykällään. Myös monet uutissivustot keräävät jo nyt ison osan, jotkut jopa valtaosan, kävijöistään juurikin mobiilikäyttäjistä.

Lukuja

Alla on kevyt yhteenveto testaustemme tuloksista. Tässä on toki vain osa kotimaisista uutissivustoista, mutta laajennamme testaustamme jatkuvasti ja tavoitteenamme on tarkistaa kaikkien kotimaisten uutissivustojen mobiilituen tilanne jatkossa n. parin kuukauden välein.

Responsiivinen42%
Automaattinen siirto mobiiliversioon10%
Siirto mobiiliin, kysytään ensin lupa16%
Ei lainkaan mobiilitukea30%
"Muut"2%

Sarjassa "muut" ovat mm. sivustot, joilla kyllä on erillinen mobiilisivusto, mutta sinne ei tarjota lainkaan uudelleenohjausta. Myös pari sivustoa toteutti mobiilituen erillisellä mobiilin tyylitiedostolla "oikean" responsiivisuuden sijaan, mutta nämä sivustot on tässä yhteenvedossa niputettu "responsiivisiksi" nekin. Lisäksi joillain uutissivustoilla osa uutislinkeistä ohjautuu mobiiliversiossa 404-sivulle, eli kyseistä artikkelia ei löydy lainkaan mobiiliversiosta.

Täydellinen listaus testaamistamme sivuista löytyy täältä:

Kotimaisten uutissivustojen mobiilituki

25 KOMMENTTIA

himpo1/25

dawn.fi on kyllä palvellut loistavasti, käytin sitä ensin pitkään 2,2" näytöllä ja nyt viimeajat 3,5" näytöllä ja ei voi olla kuin tyytyväinen.

Kun ostin 7" tabletin niin käytän sitä vieläkin kun se on niin kosketusnäyttöystävällinen, vastaus toiminto olisi tietysti kiva mutta ei siinä kauaa mene kun kokoversioon siirtyy.

Jotkut sivustot jotka heittää automaattisesti mobiiliin ovat ärsyttäviä kun niiden mobiili versiot ovat hyvinkin rajoittuneita ja tabletissanin on kuitenkin FHD näyttö joten mobiilipakotus on turha.

dRD2/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

dawn.fi on kyllä palvellut loistavasti, käytin sitä ensin pitkään 2,2" näytöllä ja nyt viimeajat 3,5" näytöllä ja ei voi olla kuin tyytyväinen.

Sen verran pakko tuottaa pettymys, että tulemme ennen vuodenvaihdetta lopettamaan tuon dawn.fi:n, kun AfterDawnista tulee Puhelinvertailun tyyliin responsiivinen.

Hyperion983/25

dRD eiiiiiii! Käytän Dawn.fi:tä tietokoneellakin koska on niin kätevän yksinkertainen kun perustuu vain vertikaalisuuteen

dRD4/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hyperion98:

dRD eiiiiiii! Käytän Dawn.fi:tä tietokoneellakin koska on niin kätevän yksinkertainen kun perustuu vain vertikaalisuuteen

Vastakysymys: onko Puhelinvertailu.com sitten kännykällä jotenkin ylivoimaisen sekava?

uganda (vahvistamaton)5/25

Itse en ainakaan tietokoneella katsoessa nopella vertailulla huomaa suurtakaan käytännön eroa dawn.fi ja m.puhelinvertailu.com välillä,enpä kyllä puhelimellakaan..

Mitä uutissivustoihin muutoin tulee, niin mtv3 uutissivusto on mobiiliselaimela uskomatonta shaissea. Välillä alaspäin rullatessa rullaa uutisen tekstiä, välillä sivulla olevat elementit hyppivät keskellepäin ja rullaavat sen sijaan jne jne.

dRD6/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti uganda:

Itse en ainakaan tietokoneella katsoessa nopella vertailulla huomaa suurtakaan käytännön eroa dawn.fi ja m.puhelinvertailu.com välillä,enpä kyllä puhelimellakaan..

Katsot väärää sivua, tarkoitin että käy kännykällä ihan pelkässä Puhelinvertailu.com:ssa, ei m. -sivulla ja kommentoi sen pohjalta :-)

finnator7/25

Piti nyt pitkästä aikaa kirjautua sisään ja kommentoida uutista puolustaakseni dawn.fi sivua. Olen vuosien ajan lähes kaikki uutisenne lukenut sen kautta...
Puhelinvertailun uusi sivu toimii kyllä hyvin, mutta ongelma teidän uutisia lukiessa on, etten halua käydä kolmella eri sivulla niitä lukemassa (afterdawn, hardware, puhelinvertailu).

Tietysti ratkaisuna tähän varmaan olisi siirtyä käyttämään high.fi tms, mutta vanhoja tapoja on vaikea muuttaa :D
Vai onko uutiset koottuna jossain muuallakin kuin dawn.fi?

dRD8/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti finnator:

Tuo "uutiset jakautuneena kolmelle eri sivustolle" on ongelma, jonka tiedostamme aika hyvin. Siihen on jotain hähmäisiä ajatuksia olemassa, mitä asian suhteen voisi tehdä, mutta joo, en osaa kertoa vielä miten tuo tulee muodostumaan tuossa syksyn mittaan.

finnator9/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Eipä sitten muuta kuin pelolla odottamaan tulevaisuutta :)

Melko yksinkertaista voisin olla esimerkiksi afterdawnin profiiliasetuksissa vaihtoehto "näytä sivun uutisten joukossa myös puhelinvertailun ja hardwaren uutiset"...

Patti1210/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti finnator:

Piti nyt pitkästä aikaa kirjautua sisään ja kommentoida uutista puolustaakseni dawn.fi sivua. Olen vuosien ajan lähes kaikki uutisenne lukenut sen kautta...
Puhelinvertailun uusi sivu toimii kyllä hyvin, mutta ongelma teidän uutisia lukiessa on, etten halua käydä kolmella eri sivulla niitä lukemassa (afterdawn, hardware, puhelinvertailu).

Tietysti ratkaisuna tähän varmaan olisi siirtyä käyttämään high.fi tms, mutta vanhoja tapoja on vaikea muuttaa :D
Vai onko uutiset koottuna jossain muuallakin kuin dawn.fi?

Tuo "uutiset jakautuneena kolmelle eri sivustolle" on ongelma, jonka tiedostamme aika hyvin. Siihen on jotain hähmäisiä ajatuksia olemassa, mitä asian suhteen voisi tehdä, mutta joo, en osaa kertoa vielä miten tuo tulee muodostumaan tuossa syksyn mittaan.

Kyseisen ongelman takia käytän itsekin dawnia myös tietokoneella. Kommentointimahdollisuuden puute ei ole kovin suuri asia, koska teen sitä kuitenkin niin harvoin.

Lumikki11/25

Lainaus:

Vastakysymys: onko Puhelinvertailu.com sitten kännykällä jotenkin ylivoimaisen sekava?

Ehkä kysymystä voisi jatkaa että onko se sekava myös PC-tietokoneella isolla näytöllä. Vastaus on kyllä.

Tarkoitan tällä että se Teidän hehkuttamanne "responsiivinen" ei tee kaikista asioista parempia silloin kun joudutte saman ongelmaan kuin Windows 8 eli kompromisiin jossa yritetään yhdellä asialla tehdä "kohtalaista" kaikille. Sen sijaan että oikeasti räätälöitäisiin pieniin kosketusnäyttöihin ja suurin hiiri/näppäimistö käyttöliittymiin sopivat sivut.

Lainaus:

Tuo "uutiset jakautuneena kolmelle eri sivustolle" on ongelma, jonka tiedostamme aika hyvin. Siihen on jotain hähmäisiä ajatuksia olemassa, mitä asian suhteen voisi tehdä, mutta joo, en osaa kertoa vielä miten tuo tulee muodostumaan tuossa syksyn mittaan.

Ei se välttämättä ole huono asia, mutta ei se aina ole hyväkään. Ei kaikkia ihmisiä kiinnosta kaikki uutisaiheet. Jolloin jos tunkee kaikki uutiset yhteen niin tulee enemmän uutisia sivustolle, mutta kiinnostaako ne kaikki jokaista. Joten ryhmittely uutisten kanssa on hyvä mutta se pitääkö ne olla eri sivustoilla on sitten toinen asia. Esimerkiksi tabit eri uutisalueille voisi ajaa suuremman joukon etuja.

Kaiken kaikkiaan vanhat Afterdawn sivut ovat SELVÄSTI parempia kuin puhelinvertailu.fi ja hardware.fi sivustot. Vaikka Te itse luulette toisin.

Mutta suurin osa nykyajan web-sivuston tekijöistä hakee uutta ilman että pysähtyy miettimään sitä onko se lukijalle todellakin parempi. Minusta Teidän sivuston uudistamiset on tehty lähinnä Teidän omien tarpeiden täyttämiseen, eikä varsinaisesti meidän lukijoiden.

Miettikää esimerkiksi seuraavaa asiaa miksi lähes kaikki web-sivuston internetissä on YKSIpalstaisia, vaikka suurimmalla osalla PC-tietokoneiden omistajilla on isot näytöt ja ne ovat leveys suuntaan suurempia kuin korkeus. Silti lähes kaikki tekee web-sivuistoista pitkiä kapeita yksipalstaisia scrollattavia sivuja. Järki hoi älä jätä. Ajatelkaa oikeaa sanomalehteä, miltä se näyttäisi jos puolet leveys suunnasta jätteisiin sivuissa tyhjiksi ja tehtäisiin vain pitkä yksipalstaisia uutisia sivuille.

Miksi paperilehdet suunnittelee tilakäytön paremmin. Koska se tila maksaa. Internetissä määrä tuntuu korvaavan laadun eli ilmainen tila niin sitä käytetään holtittomasti ilman kunnon suunnittelua.

Jos katsoo vaikka puhelivertailu.fi:n uutis sivua niin se on lapsen tasossa. Näytätte sivulla kaksi uutiskuvaa jonka jälkeen muut kuvat ovat tyhjiä. Miksi tyhjä tila? Siksi että sivusto on kiinteästi rakennettu noudattamaan jotain ulkoasu kaavaa tietokannasta poimittuna, kuin joku robotti, eikä se taivu ulkoasullisesti sen parempaan. Aivan hirvesti hukattua tyhjää tilaa eli yli 50% sivusta on tyhjää täynnä.

dRD12/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei se välttämättä ole huono asia, mutta ei se aina ole hyväkään. Ei kaikkia ihmisiä kiinnosta kaikki uutisaiheet. Jolloin jos tunkee kaikki uutiset yhteen niin tulee enemmän uutisia sivustolle, mutta kiinnostaako ne kaikki jokaista. Joten ryhmittely uutisten kanssa on hyvä mutta se pitääkö ne olla eri sivustoilla on sitten toinen asia. Esimerkiksi tabit eri uutisalueille voisi ajaa suuremman joukon etuja.

Juu, tägeillä navigointi on osoittautunut erinomaisen suosituksi tavaksi myös mm. Puhelinvertailun sisäisessä navigoinnissa - eli jengi käyttää noita yläreunan sillä hetkellä "pinnalla olevia" tägejä aika paljon rajaamaan näkyvissäolevaa uutislistaa haluamansa aiheen mukaan.

Lainaus:

Kaiken kaikkiaan vanhat Afterdawn sivut ovat SELVÄSTI parempia kuin puhelinvertailu.fi ja hardware.fi sivustot. Vaikka Te itse luulette toisin.

Toki mielipidekysymys ja uskon täysin, että osa jengistä tykkää vanhoista sivuista enemmän. Toki raaka statistiikka kertoo myös oman tarinansa ja me yritetään aina isompien uudistusten jälkeen seurata sekä käyttäjäpalautetta että statistiikkaa, kun arvioidaan miten hyvin "osuttiin maaliin".

Hardware.fi oli pääosin kokeiluluontoinen uudistus, kun se muutettiin responsiiviseksi, mutta Puhelinvertailun suhteen yritettiin ottaa mukaan kaikki se, mitä oltiin opittu AfterDawnista ja HW:sta ja luoda siltä pohjalta mahdollisimman selkeä sivu.

PV:n statistiikka ja käyttäjäpalaute on ollut aika yksiselitteisen positiivista toistaiseksi. Mutta parannettavaa aina on.

Lainaus:

Mutta suurin osa nykyajan web-sivuston tekijöistä hakee uutta ilman että pysähtyy miettimään sitä onko se lukijalle todellakin parempi. Minusta Teidän sivuston uudistamiset on tehty lähinnä Teidän omien tarpeiden täyttämiseen, eikä varsinaisesti meidän lukijoiden.

No ei näinkään, vaan päinvastoin -- AfterDawn esimerkiksi on käyttäjäpalautteen perusteella ihan julmetun sekava sotku navigoitavaksi, etenkin käyttäjille, jotka sinne eksyvät harvemmin. Eli jos ländäät saitin etusivulle ja olet etsimässä tiettyä juttua, hahmottaminen sen suhteen, mistä pitäisi edetä, on lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Lainaus:

Miettikää esimerkiksi seuraavaa asiaa miksi lähes kaikki web-sivuston internetissä on YKSIpalstaisia, vaikka suurimmalla osalla PC-tietokoneiden omistajilla on isot näytöt ja ne ovat leveys suuntaan suurempia kuin korkeus. Silti lähes kaikki tekee web-sivuistoista pitkiä yksipalstaisia scrollattavia sivuja.

Luettavuuden vuoksi. Aiheesta on tehty tieteellistä tutkimusta lukunopeuden, sisällön sisäistyksen ja käytettävyyden näkökulmasta aika paljonkin (tosin aiheen tärkeyden huomioonottaen IMHO liian vähän) ja konsensus on se, että yksipalstainen tekstinasettelu on nopeinta luettavaa niin hitaalle kuin nopeallekin lukijalle. Nopeimmat lukijat (10% lukijoista) onnistui lukemaan sisältöä vielä nopeammin kahdella palstalla, mutta ei merkittävästi nopeampaa.

Tähän kun lisätään se, että valtaosa lukijoista pitää yksipalstaista asettelua webin "normina", tulee mukaan myös käytettävyysaspekti. Muistelen International Herald Tribunen olleen yksi harvoista palstajakoa suosineista sivuista, mutta he tekivät tuon suhteen pidemmän a/b -testausjakson ja vaihtoivat sittemmin yksipalstaiseen asetteluun.

Lainaus:

Jos katsoo vaikka puhelivertailu.fi:n uutisivua niin se on lapsen tasossa. Näytätte sivulla kaksi uutiskuvaa jonka jälkeen muut kuvat ovat tyhjiä. Miksi tyhjä tila? Siksi että sivusto on kiiteästi rakennettu noudattamaan jotain ulkoasu kaavaa, kuin joku robotti, eikä se taivu ulkoasullisesti sen parempaan. Aivan hirvesti hukattua tyhjää tilaa eli yli 50% sivusta on tyhjää täynnä.

Heitätkö kiitos screenshottia tästä? Alla pari screenshottia omasta näkymästäni:

https://dl.dropboxusercontent.com/u/613...vu_20140625.png
https://dl.dropboxusercontent.com/u/613...ft_20140625.png
https://dl.dropboxusercontent.com/u/613...en_20140625.png

dRD14/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

http://oi59.tinypic.com/ohislt.jpg
http://oi59.tinypic.com/awcaax.jpg
http://oi57.tinypic.com/2mw9vsl.jpg

NoScript tai vastaava päällä. That does it.

Lumikki15/25

Lainaus:

NoScript tai vastaava päällä. That does it.

Kyllä scriptit on sallittu, mutta se ei tarkoita että ulkopuolisissa palveluissa olevat asiat toimivat minulla. Esimerkiksi Google on blokattu IP-osoite ja nimipohjaisesti pois minun järjestelmästä kokonaan. Teitä ei ole blokattu, mutta jos käyttätte ulkopuolisia epäluotettavien yksityisyyttä rikkovien tahojen palveluita niin se voi olla Teidän ongelma.

dRD16/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

NoScript tai vastaava päällä. That does it.

Kyllä scriptit on sallittu, mutta se ei tarkoita että ulkopuolisissa palveluissa olevat asiat toimivat minulla. Esimerkiksi Google on blokattu IP-osoite ja nimipohjaisesti pois minun järjestelmästä kokonaan. Teitä ei ole blokattu, mutta jos käyttätte ulkopuolisia epäluotettavien yksityisyyttä rikkovien tahojen palveluita niin se voi olla Teidän ongelma.

Juu, käytämme jQuerya, joka tulee Googlen developer libraries:sta, eli täältä:

https://developers.google.com/speed/libraries/devguide#jquery

Se, miksi jQuery hostataan tuolta eikä omilta servereiltä johtuu puhtaasti nopeudesta -- lähes 1/3 netin sivustoista käyttää juurikin tuota samaa osoitetta jQueryn lataamiseen, joten tuo pysyy selaimen cachessa vaikka siirtyisit sivulta toiselle. Jos jokaisella sivulla olisi sama kirjasto omalla serverillään, pitäisi se ladata jokaiselle sivulle erikseen.

Lumikki17/25

Ei minun selaimessa ole mitään välimuistia (cache) käytössä eli se on poistettu käytöstä turvallisuus syistä. Myös keksit ja historiat ja kaikki muu mihin voidaan tallentaa yksityistä seurantatietoa poistetaan jokaisen web-istunnon jälkeen.

Sen jQuery scriptin pitää olla ihan todella kookas kun se pitää laittaa cacheen eli välimuistiin ja tallentaa ihmisten tietokoneelle. Kuinka monta tavua se olikin verrattuna Teidän web-sivuilla oleviin kuviin. Sarkastisuutta tuohon nopeus selitykseen. Yksityisyyskin paranee kun samaa scriptiä käytetään monissa sivuissa.

dRD18/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kuinka monta tavua se olikin verrattuna Teidän web-sivuilla oleviin kuviin. Sarkastisuutta tuohon nopeus selitykseen.

Neljännesmegan. jQuerylla sitten ladataan mm. sivulla olevat kuvat, sivupalkit, jne vasta sivun rendauduttua, eli ideana on saada sivu luettavaksi mahdollisimman nopeasti ja tämän jälkeen "täyttää" puuttuvat palaset jQueryn avulla.

Ymmärrän sarkastisuuden, toki, mutta tosiaan saitin nopeus on ollut yksi tärkeimpiä suunnittelukriteereitä viimeisen vuoden ajan, koska sen merkitys käyttäjien käyttäytymisessä kasvaa jatkuvasti (Akamain 4v takaisen tutkimuksen mukaan 57% käyttäjistä nostaa kytkintä, jos sivu ei lataudu luettavaan muotoon 3 sekunnissa).

Lumikki19/25

Selvä, ymmärrän pointtisi eikä siinä mitään.

Oletko miettinyt sitä asiaa kuinka paljon web-sivujen hitaudesta on lähtöisin juuri noista kaikenlaisista turhista scripteitä. Olen nähnyt netissä web-sivuja jotka on niin täynnä scriptiä että suurin osa koko web-sivusta on pelkkää scriptiä. Jolloin se varsinainen sisältö jää jo taka-alalle. Kuinka paljon nopeampaa olisi tehdä yksinkertainen kevyt web-sivu ilman kaikkea sitä "ylimääräistä".

Sinä esimerkiksi sanot että se jQuerry lataa sivun latautumisen jälkeen asioita. Siis ilmeisesti se lataa jotain täysin turhaa koska en minä ainakaan kaipaa teidän sivuille jotain sivupalkkeja jne. Paitsi ne puutuvat uutisten kuvat, jonka nykyajan selaimet osaa itsekin hoitaa nopeasti, ei siihen mitään scriptejä tarvita.

Tarkoitan että suurin osa hitaudesta tulee turhasta kikkailusta. Yksi syy miksi minulla on paljon estoja on juuri kaiken turhan estäminen, koska se nopeuttaa web-sivujen toimintaa moninkertaisesti.

dRD20/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Selvä, ymmärrän pointtisi eikä siinä mitään.

Oletko miettinyt sitä asiaa kuinka paljon web-sivujen hitaudesta on lähtöisin juuri noista kaikenlaisista turhista scripteitä. Olen nähnyt netissä web-sivuja jotka on niin täynnä scriptiä että suurin osa koko web-sivusta on pelkkää scriptiä. Jolloin se varsinainen sisältö jää jo taka-alalle. Kuinka paljon nopeampaa olisi tehdä yksinkertainen kevyt web-sivu ilman kaikkea sitä "ylimääräistä".

Sinä esimerkiksi sanot että se jQuerry lataa sivun latautumisen jälkeen asioita. Siis ilmeisesti se lataa jotain täysin turhaa koska en minä ainakaan kaipaa teidän sivuille jotain sivupalkkeja jne. Paitsi ne puutuvat uutisten kuvat, jonka nykyajan selaimet osaa itsekin hoitaa ilman teidän scriptejä.

Tarkoitan että suurin osa hitaudesta tulee turhasta kikkailusta. Yksi syy miksi minulla on paljon estoja on juuri kaiken turhan estäminen, koska se nopeuttaa web-sivujen toimintaa moninkertaisesti.

Toki, skripteissä on huonot puolensakin. Mutta kyllä me ihan oikeanoikeasti kellotamme sivujemme latausaikoja aika paljonkin niitä suunnitellessa ja pyrimme löytämään oikean balanssin asioille. Skriptien avulla voidaan nykypäivänä toteuttaa asynkronisia palveluita, jotka ilman skriptejä olisivat olleet täysin mahdottomia rakentaa -- ja tuoda helposti käyttöön juttuja, kuten vaikka nyt yksinkertaisimmillaan "vastaa"-napin painaminen lainaamaan suoraan lainattava viesti kommenttilaatikkoon ilman ylimääräistä sivulatausta, jne.

Molempi pahempi -- 2010-luvun webkehityksen trendit ovat tiivistettynä:

-sovellusmainen kehitystapa, johon kuuluu oleellisena osana skriptien käyttö

-kaikille laitteille mukautuva ulkoasun suunnittelu

-nopeus

Sakke8821/25

Lainaus:

No ei näinkään, vaan päinvastoin -- AfterDawn esimerkiksi on käyttäjäpalautteen perusteella ihan julmetun sekava sotku navigoitavaksi, etenkin käyttäjille, jotka sinne eksyvät harvemmin. Eli jos ländäät saitin etusivulle ja olet etsimässä tiettyä juttua, hahmottaminen sen suhteen, mistä pitäisi edetä, on lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Käyttäjien mielestä uskomattoman sekava sotku jo vuosia ja jatkuvasti vain pahentunut, mutta kuitenkin uudistukset tehdään käyttäjien tarpeiden mukaan eikä teidän omien? Logiikka toimii yhtähyvin kuin navigointi afterdawin sivuilla.

dawn.fi sivulle kommentointi mahdollisuus, niin se olisi täydellinen.

"Keep it simple, Stupid!"

dRD22/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sakke88:

Isoin ongelma on siinä, että halutaanko paketoida PV + HW + aD yhdeksi ja samaksi saitiksi. Ja halutaanko tehdä niistä puhtaasti uutissaitteja, riisuen "kaikki muu" pois?

Yhden, pelkkiin uutisiin keskittyvän saitin teko olisi hyvinkin helppoa. Mutta kun ne uutiset ovat vain osa tätä kokonaisuutta, eivätkä kävijämäärissä mitattuna edes mitenkään valtavan iso osa.

Jos pääsisin tekemään saitin jossa on tasan vain ja ainoastaan uutisia, eikä yhtään mitään muuta, ei käyttäjäkommentointia, ei forumeita, ei mitään, tekisin todnäk tällaisen:

http://qz.com/

himpo23/25

Heh, kehuin dawn.fi koska arvasin että se on pölkyllä ja että sitä rakastaa moni.

Mutta jos tilalle tulee parempaa niin hyvä, muutoin huonoa bisnestä!

Itse olen tehnyt nettisivuja jo 10 vuotta ohjelmalla Microsoft Office Frontpage 2003, hahah, kehykset, tekstiä ja kuvia, asiakkaat sanoo että yksinkertaisen kaunista!

Tähän on tultu, ihmiset ovat kyllästymässä sekavaan suttuun ja naamoihin facebookista.

Tulevaisuus tulee, oletko valmis?

dRD24/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Heh, kehuin dawn.fi koska arvasin että se on pölkyllä ja että sitä rakastaa moni.

Tiedän, että siitä pidetään. Isoin ongelma on ehkä juurikin se, että se antaa vain kuvan uutisista ja jättää kaiken muun sisällön pois.

Toinen puoli on tietysti se, että dawn.fi:n kautta laajempien artikkelien muotoilu on puolimahdotonta -- esim. arvosteluita ei saada muotoiltua tuohon mitenkään.

Sakke8825/25

Lainaus:

Jos pääsisin tekemään saitin jossa on tasan vain ja ainoastaan uutisia, eikä yhtään mitään muuta, ei käyttäjäkommentointia, ei forumeita, ei mitään, tekisin todnäk tällaisen:

http://qz.com/

Ja minä varmaan käyttäisin kun olisi noin yksinkertainen ja selkeä.

Lainaus:

Isoin ongelma on siinä, että halutaanko paketoida PV + HW + aD yhdeksi ja samaksi saitiksi.

Yhdeksi ja samaksi tai täysin erilliset, mutta tämän nykyinen välimalli on aivan uskomattoman sekava.

Lainaus:

Ja halutaanko tehdä niistä puhtaasti uutissaitteja, riisuen "kaikki muu" pois?

Ei kaikkea tarvitse riisua pois, mutta ei myöskään kaikkea tarvitse samaan aikaan tunkea naamaan eteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki