AfterDawn logo

Google laajenee avaruuteen: Osti satelliittiyhtiö Skyboxin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on ostanut satelliittiyhtiö Skybox Imagingin 500 miljoonalla dollarilla. Kaupan avulla internetjätti toivoo saavansa karttapalveluihinsa ajantasaista ja paikkansapitävää dataa. Pidemmällä aikavälillä Skyboxia on tarkoitus hyödyntää myös Internetin peittoalueen laajentamiseen.

Viisi vuotta sitten perustetulla Skyboxilla on taivaalla tällä hetkellä yksi satelliitti, SkySat-I. Yhtiön tarkoituksena on kuitenkin ollut kasvattaa satelliittien määrää tulevaisuudessa. Yhtiön satelliittien erikoisuutena on se, että ne ovat muita vastaavia korkean resoluution kuvaussatelliitteja pienempiä.

Aiemmin tänä vuonna Google osti miehittämättömiä lennokkeja suunnittelevan Titan Aerospacen, jonka avulla Internet-yhteyksiä on tarkoitus viedä paikkoihin, joissa niitä ei ole aiemmin ollut saatavilla. Skybox täydentää tätä projektia. Viime vuonna Google esitteli Project Loonin, jossa langatonta Internetiä viedään syrjäseuduille kaasupallojen kuljettamana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki