AfterDawn logo

Google ottaa puettavan teknologian tosissaan - tulossa Android-kehitystyökalut

Sami Koivunen Sami Koivunen

Googlen Android- ja Chrome-pomo Sundar Pichai on The Vergen mukaan kertonut meneillään olevassa South by Southwest -tapahtumassa Googlen julkaisevan Android-kehitystyökalut puettavalle teknologialle kahden viikon kuluessa.

Puettavalla teknologialla on ollut tänä vuonna merkittävä rooli eri tapahtumissa, kuten CES- ja MWC-messuilla. The Vergen mukaan kehitystyökalujen julkaisu tarkoittaa, että Google ottaa vihdoin tosissaan puettavan teknologian. Pichai ei kuitenkaan kertonut, aikooko Google itse esitellä laitteita tulevaisuudessa, vaan keskittyi ajattelemaan teknologiasta "sovellusalustan tasolla".

Käytännössä kehitystyökalujen esittely tarkoittanee, että näemme tulevaisuudessa enemmän puettavaa teknologiaa Android-pohjaisesti. Pinchai kertoi puheessaan olevansa erityisen innostunut pienikokoisten ja tehokkaiden antureiden Android-mahdollisuuksista. Kehitystyökalujen tarkoituksena ei ole keskittyä pelkästään älykelloihin, vaan ennemminkin antaa kehittäjien ja yhteistyökumppaneiden päättää, missä muodossa työkaluja hyödynnetään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki