AfterDawn logo

Office voi tulla iPadille jo muutaman kuukauden kuluttua

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoftin Office-sovellusten tulemisesta Applen iOS-laitteille on huhuttu ainakin vuodesta 2011 lähtien. Ohjelmistojätin halukkuutta tuoda yritysmaailman suosimat toimisto-ohjelmat kilpailevan ekosysteemin ulottuviin on saatettu ihmetellä, mutta vähitellen on käynyt selväksi, ettei Microsoft voi käyttää lypsylehmäänsä lyömäaseena Windowsin mobiilipenetraation edistämisessä.

Nappulat iOS:lle ja Androidille suunnitellun Officen kohdalla alkoivat liikkua viime kesänä, jolloin toimistosovellukset tulivat iPhonen ja Android-puhelimien saataville. Tableteille optimoitua Officea ei ole kuitenkaan näkynyt sovelluskauppojen tarjonnassa. Microsoftin on kuitenkin tiedetty kehittävän toimisto-ohjelmistaan touch first -versioita ("Gemini"), jotka soveltuvat paremmin tablet-käyttöön kuin mitä nykyiset ohjelmat.

ZDNetin Mary Jo Foleyn mukaan Microsoftin entinen toimitusjohtaja Steve Ballmer on antanut luvan julkaista iPadille optimoitu Office heti kun se on valmis. Tämä voi tarkoittaa sitä, että isoille kosketusnäytöille optimoidun Officen saa iPadille ennen kuin se tulee Windowsille tai Androidille, mahdollisesti jo tämän vuoden alkupuoliskolla. Aiemmin Foleyn lähteet kertoivat, että Office for iPadin julkaisu oli suunnitteilla tämän vuoden syksyksi.


Officen käyttö iPadillä tai Android-tableteilla vaati todennäköisesti Office 365 -tilauksen.

Apple lupasi viime vuonna iWork-ohjelmat ilmaiseksi kaikille uusille Mac- ja iOS-laitteiden ostajille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki