AfterDawn logo

Candy Crush Saga -pelin kehittäjä King jatkaa tavaramerkkivaateillaan meuhkaamista

Juha Tuppi Juha Tuppi
3 kommenttia

Candy Crush Saga -pelin kehittäjä King pyrkii ilmeisesti hankkimaan tavaramerkkioikeudet kaikkiin peliensä nimissä esiintyviin sanoihin suojellakseen brändiään.

CVG raportoi tänään King-pelistudion viimeisimmästä reviirinmerkitsemistempauksesta. King, joka nousi alkuviikosta otsikoihin hakemalla tavaramerkkiä sanalle "candy", puolustaa innokkaasti muitakin peleihinsä liittyviä sanoja: tuorein kiistakumppani on Kickstarter-projektin kautta rahoituksen saanut viikinkiaiheinen roolipeli The Banner Saga.

Kingin tavaramerkkivaateen mukaan viime viikolla Steam-palvelun kautta julkaistun The Banner Saga -pelin nimi on "häiritsevästi ja hämäävästi samankaltainen" Candy Crush Saga -nimen kanssa. Tämän perusteella King vaatiikin, ettei Stoic-pelistudion tuoreen viikinkipelin nimelle myönnettäisi tavaramerkkiä.

Polygonin eilen julkaiseman artikkelin perusteella King on hankkinut tavaramerkin sanalle "saga" jo vuonna 2011. Tältä pohjalta Kingin esittämät vaatimukset olisivat lain mukaan oikeutettuja, mikäli se pystyy osoittamaan, että nimen käyttö olisi todella sille haitallista.


3 KOMMENTTIA

RekookeR1/3

Hitto kun tuo maa on sairas

mannu_2/3

King ja candy crush saga molemmat ihan paskoja

WereCatf3/3


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki