AfterDawn logo

Siri huolehtii tulevaisuudessa kuvistasi: Apple patentoi puheohjatun kuvien järjestelyn

Juha Tuppi Juha Tuppi

Apple on patentoinut puheohjatun kuvien merkitsemisen ja järjestämisen iOS -käyttöjärjestelmässä.

Apple Insider raportoi eilen Applen uudesta patentista, jonka perusteella yhtiö suunnittelee puheohjauksen hyödyntämistä kuvien merkitsemisessä, järjestämisessä ja hakemisessa.

Patenttihakemuksen mukaan ominaisuus seuraa kuviin liitettyjä tietoja niissä esiintyvistä henkilöistä, tapahtumista ja paikoista, sekä kykenee hyödyntämään tietyssä määrin puhuttua kieltä. Tämän perusteella käyttäjä kykenisi kertomaan kuvia käsitellessään laitteelleen "tässä minä olen rannalla", jolloin kuvaan liitettäisiin tieto henkilöstä ja paikasta.

Lähteen mukaan patentoidulla ominaisuudella varustettu laite osaa myös tunnistaa yhden kuvaan merkityn henkilön perusteella loputkin kuvat, joissa henkilö esiintyy, ja merkitä ne automaattisesti. Sama pätee rakennuksiin ja maisemiin. Lisäksi ominaisuus mahdollistaa laitteen käskyttämisen tyyliin "hae kaikki kuvat, joissa minä olen rannalla" tai "hae kaikki mökkikuvat vuodelta 2014".


Ottaen huomioon Googlen kiinnostumisen henkilökohtaisesta virtuaaliavustajasta sekä Windows Phoneen luvatun Cortana-avustajan, Sirin uudet temput lupaavat mielenkiintoista vuotta 2014 virtuaaliavustajien suhteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki