AfterDawn logo

Netflixin HTML5-suunnitelmat saivat aikaan boikotin

Teemu Laitila Teemu Laitila
5 kommenttia

Netflix suunnittelee luopumista Microsoftin vanhentuvasta Silverlight-tekniikasta ja siirtymistä HTML5-tekniikaan. Ajatus ei kuitenkaan ole saanut osakseen rajatonta kannatusta. Esimerkiksi avointen sovellusten kannattajat kutsuvat käyttäjiä Netflix-boikottiin.

Jotta Netflix voisi siirtyä kokonaan HTML5-tekniikkaan, sen on ratkaistava miten elokuvien ja tv-sarjojen sisällön kopiointisuojaus toteutetaan. Yhtiö on yhdessä Microsoftin ja Googlen kanssa ajanut HTM5-standardiin kolmea eri lisäystä, joilla kopiointisuojaus eli DRM voitaisiin tuoda osaksi virallista standardia. Kansalaisten sähköisiä oikeuksia netissä ajava EFF sekä vapaiden ohjelmistojen käyttöä edistävä Free Software Foundation ovat kuitenkin vastustaneet ankarasti kopiointisuojauksen sisäänleipomista HTML5-standardiin.


Ensimmäinen osa pakettia on Media Source Extension, joka laajentaisi <video>-tagin toimintaa siten, että yksittäisen suoraan linkatun videolähteen sijasta lähde voisi olla dynaaminen. Lähteen vaihtaminen "lennosta" antaisi Netflixille mahdollisuuden optimoida videokuvan laatua siirtonopeudesta riippuen sekä vaihdella lähdettä verkon kuormituksen mukaan. Web Crypto -rajapinta puolestaan liittyy erilaisten salauksessa tarpeellisten toimintojen suorittamiseen selaimessa kuten tiivisteiden laskemiseen JavaScriptin avulla.

Ehdotetuista lisäyksistä kiistanalaisin on kuitenkin kolmas osa eli Encrypted Media Extensions (EME). Sen tarkoituksena on tarjota selaimelle keinot salattujen ääni- ja videolähteiden tunnistamiseen ja oikean purkumoduulin (CDM, contentent decryption module) lataamiseen. Käytännössä käyttäjän tunnistaminen ja videon salauksen purkaminen tehtäisiin erillisessä, kunkin palvelun omassa purkumoduulissa.

Niin sanottujen premium-videosisältöjen parissa toimivat yhtiöt kuten Netflix pitävät DRM-teknikkaa välttämättömää palasena, jos HTML5-tekniikkaa halutaan käyttää maksullisissa videopalveluissa.

Vastustajien mielestä DRM-tekniikkaa ei pitäisi periaatteen vuoksi sotkea yleiseen ja avoimeen standardiin, jonka tarkoituksena on toimia koko netin perusrakennuspalasena. Free Software Foundationin mukaan ehdotettu järjestelmä sisältää suljettuja osia, mikä on vastoin avointen ohjelmien perusteita ja syrjii avointen sovellusten kehittäjiä.

EFF:n virallisessa vastalauseessa taas kiinnitetään huomiota siihen, että DRM ei itse asiassa edes estä kopiointia. Lisäksi EFF on huolissaan DRM:n leviämisestä muille netin osa-alueille, jos W3C antaa sille virallisen siunauksensa.

Käyttäjän kannalta tilanne ei todennäköisesti muuttuisi merkittävästi verrattuna nykyisin käytössä oleviin suljettuihin lisäosiin kuten Flashiin ja Silverlightiin sillä videon purkamiseen vaadittaisiin edelleen erillisen suljetun CDM-moduulin asentamista.


Tällä hetkellä tuki Netflixin HTML5-versiolle on olemassa Microsoftin Internet Explorer 11 -selaimessa sekä osittain Googlen Chrome-selaimessa.

5 KOMMENTTIA

Hate0291/5

Toivottavasti ei toteudu. Muuten HTML5 jää aika laihaksi linux-käyttäjien keskuudessa kun muutkin yritykset alkavat käyttämään tätä suojausta.
Kuinka vahvasti tarvitsee suojata 8 e / kk maksava palvelu? Tarkoitan, että onko enää järkeä ladata "laittomasti" noita omalle koneelle, jos hinta on tuo. Laitetukikin on kohtuullisen laaja. Jos suojaus jätettäisiin kokonaan pois, kuinka paljon potentiaalisia "varkaita" se enää jaksaisi vetää?

Bodomed2/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hate029:

Toivottavasti ei toteudu. Muuten HTML5 jää aika laihaksi linux-käyttäjien keskuudessa kun muutkin yritykset alkavat käyttämään tätä suojausta.
Kuinka vahvasti tarvitsee suojata 8 e / kk maksava palvelu? Tarkoitan, että onko enää järkeä ladata "laittomasti" noita omalle koneelle, jos hinta on tuo. Laitetukikin on kohtuullisen laaja. Jos suojaus jätettäisiin kokonaan pois, kuinka paljon potentiaalisia "varkaita" se enää jaksaisi vetää?


Et tainnut ajatella sitä että tuota kautta pääsis sitten myös ehkä niille laitteille. Ottaen huomioon että kun Netflix toimii nyt jo PS3/4 ja xbox 360 ja one:ssa. Nii siinä se suojaus ois ihan tervetullutta.

himpo3/5

Miltä se näyttää tämä kopiosuojaus? En ole siihen koskaan törmännyt, painan aina vain lataa torrent...Kai se elää sitten jossain ylempänä ravintoketjussa? Kyllähän niissä välillä lukee jotain SpotifyRip tai NetflixRip mutta tiedä nyt noista.

Lumikki4/5

Lainaus:

Nii siinä se suojaus ois ihan tervetullutta.


Miksi?

Ei median lähdesuojaaminen tuo kuluttajalle mitään etua.

avthein5/5

DRM-boikotti yleisestikin pitää kyllä Netflix:n pois käytöstä täällä.

Helpompaa imuroida netistä elokuvat muodossa joka toimii kaikissa laitteissa. Tai katsoa suoraan netistä (niin säästyy kiintolevytilaakin).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki