AfterDawn logo

Kim Dotcom uhkaa nettijättejä oikeushaasteella - onko patenttiväitteillä katetta?

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Megaupload-palvelun kiistelty perustaja Kim Dotcom väittää omistavansa patentin monissa verkkopalveluissa käytettävään kaksivaiheiseen tunnistautumiseen. Dotcom vihjailee Twitterissä, että patenttia loukkaaville yrityksille saattaisi olla tulossa oikeushaasteita.

Dotcomille on tosiaan myönnetty patentti Yhdysvalloissa (nimellä Kim Schmitz) kaksivaiheista tunnistusta kuvaavaan järjestelmään. Kaksivaiheisessa tunnistuksessa käyttäjän henkilöllisyys vahvistetaan salasanan lisäksi toisen välineen kuten tekstiviestin kautta toimitetulla vahvistuskoodilla. Järjestelmä on käytössä monella suurella nettipalveluiden tarjoajalla kuten Googlella, Microsoftilla, Twitterillä, Dropboxilla ja Applella.

Äskettäin julkaistuissa twiiteissään Dotcom kertoo, että ei ole aiemmin halunnut ryhtyä oikeustoimiin, mutta Yhdysvaltain hallituksen kohtelun jälkeen tilanne on muuttunut. Seuraavassa twiitissään Dotcom kuitenkin kertoo pidättäytyvänsä haasteiden lähettämisestä, jos patentoitua tekniikkaa hyödyntävä yritykset tukevat Dotcomia rahallisesti Yhdysvaltain hallitusta vastaan käydyssä oikeusjutussa. Dotcomia vaaditaan luovutettavaksi Uudesta-Seelannista Yhdysvaltoihin, jossa tämä voitaisiin asettaa syytteeseen MegaUpload-sivuston tekijänoikeusrikoksista.


Dotcomin yritys saada rahoitusta oikeustaistelulleen ei kuitenkaan ole niin vedenpitävä, kuin twiittien uhmakkaan sävyn perusteella voisi kuvitella. Asiasta kirjoittavan Guardianin mukaan vuonna 1998 myönnetty patentti saattaa nimittäin olla pitämätön, sillä Nokialla ja Ericssonilla on jo vuonna -93 ja -92 saadut patentit vastaavan kuuloisiin järjestelmiin.

4 KOMMENTTIA

emagdnim1/4

softapatentit meh, mut sallittakoot pieni näpäytys takaisin.

varmistus2/4

Onko tämä nyt vähän sama juttu, kun Applen patentti pyöristettyyn suorakaiteeseen?

JoniS3/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti varmistus:

Onko tämä nyt vähän sama juttu, kun Applen patentti pyöristettyyn suorakaiteeseen?

jep

olegbelov4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti munkki666:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti varmistus:

Onko tämä nyt vähän sama juttu, kun Applen patentti pyöristettyyn suorakaiteeseen?

jep

No ei nyt lähelläkään. Apple haki patenttia vasta sitten, kun täppärit ja älypuhelimet alkoivat olla suuri juuttu. Kim sai patentin jo vuonna 2000, ennen kuin kaksivaiheinen metodi oli kenelläkään käytössä (oletan). Tämä keissi vaikuttaa paljon järkevämmältä verrattuna pyöreiden kulmien patentoimiseen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki