AfterDawn logo

Näin kasattiin RuuviTracker - kuvia ja videoita

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

RuuviTracker on harrastajavoimin kehitetty ja avoimeen lähdekoodiin perustuva paikannusjärjestelmä. RuuviTrackerille omistetulla nettisivulla kerrotaan, että GSM- ja GPS-pohjaisen paikannuslaitteen käyttökohde voisi olla vaikkapa autohälytin tai jäljitin koiralle. Vain mielikuvitus on rajana.

Nyt Ruuvipenkki.fi on julkaissut paljon kuvia ja videoita itse laitteen valmistamisprosessista siitä kiinnostuneille. Kuvissa näkyy muun muassa ladontaa ja siihen käytettäviä koneita, sekä valmistusprosessin eri vaiheita hyvinkin yksityiskohtaisesti. Näin syvälle tehtaan uumeniin pääsee virailevia silmiä harvoin.

Mukana on myös erittäin mielenkiintoisia röntgenkuvia piirilevystä ja sen komponenteista sekä pari videota.


Ruuvipenkin sivuilla kerrotaan aiheesta lisää, ja siellä on myös kaikki kuvat nähtävillä. Sivulla paljastetaan esimerkiksi, että vaikka ohjelmointityö on softan osalta vielä jonkin verran kesken, niin toimiva rauta on silti jo olemassa. Tarkoituksena on tehdä seuraavasta Rev.B2-versiosta jo suurempi erä myyntiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki