AfterDawn logo

Näin suomalaiset käyttävät internetiä

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
5 kommenttia

DNA on tänään julkaissut Digitaalisten sisältöjen kuluttajatutkimuksen, jonka on tuottanut AddValue. Kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista ja se kartoittaa suomalaisten digitaalisen sisällön käyttötottumuksista arjessa.

Nettiä käytetään aamuisin yllättävän paljon. Jopa 51 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi käväisevänsä internetissä jollain laitteella aamutuimaan. Paperimedian suosion lasku ei siis ole myytti. 21 prosenttia vastaajista kertoi surffailevansa myös illalla sängyssä vielä ennen nukkumaanmenoa.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että vaikka tabletit ovat lisääntyneet merkkitävästi, niin niiden käyttö ei kuitenkaan vähennä muiden laitteiden käyttöä. Tabletti löytyi tutkimuksissa noin joka viidenneltä (18 prosenttia), kun taas esimerkiksi pelikonsoli löytyi joka neljänneltä. Tablet-laitteen omistajat käyttävät myös älypuhelinta ja tietokonetta aktiivisesti. Tablettia käytetään selkeästi eniten perinteiseen nettisurffailuun (90 prosenttia vastaajista).

96 prosenttia kokee saaneensa hyötyä älypuhelinsovellusten käyttämisestä. Silti puolet vastanneista kertoo ladanneensa puhelimeensa alle viisi sovellusta.


5 KOMMENTTIA

Junafani1/5

Näköjään taulukon värisuunnittelija on päättänyt tehdä näkötestin samaan syssyyn... Erotatko hyvin vaaleanharmaan palkin valkoisesta taustasta?

LigHtX2/5

Junafani, en tiedä sinun näkökyvystäsi tai näytön spekseistä/asetuksista, mutta mielestäni tuo erottuu kyllä taustasta riittävän hyvin. Joskin ei olisi varmasti haitannutkaan jos vähäsen tummemman olisi laittanut.

stalacave3/5

Hyvinhän tuo erottuu tuosta valkoisesta taustasta.

Taeco4/5

Eli suuri(n) osa älypuhelimien käyttäjistä ei lataa kuin muutaman ohjelman korkeintaan ja silti Windows Phonea eniten puhuttaneet ongelmat liittyvät sovelluskaupan naurettavan pieneen 100 000 sovelluksen määrään.

Ei sillä että itse tyytyisin viiteen ohjelmaan.

Junafani5/5

Nonii, katsoin tuon taulun puhelimen näytöltä ja sillähän tuo näytti oikein hyvältä. Sen siitä saa, kun käyttää koneessaan tälläistä 99€ maksavaa laatunäyttöä... :D

Näytti toi harmaa palkki tosiaan melkein täysin valkoiselta...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki