AfterDawn logo

HTML 5 nytkähti eteenpäin - ensimmäinen julkaisukandidaatti valmistui

Teemu Laitila Teemu Laitila
2 kommenttia

Vaikka internet, selaimet ja muu tekniikka vaikuttaisi välillä kehittyvän huimaa vauhtia, koko järjestelmän yhteensopivuuden varmistavien standardien kehitys on hidasta ja tarkkaa työtä. HTML 5 -tekniikan kohdalla tuorein edistysaskel on ensimmäisen julkaisukandidaatin valmistuminen.

Ensimmäisen julkaisukandidaatin valmistuminen on sujunut W3C:n aikataulun mukaisesti, mutta standardin valmistuminen on vielä kaukana. HTML 5:n odotetaan valmistuvan vasta vuoden 2014 lopussa. Samanaikaisesti ensimmäisen HTML 5 -version viimeistelyn kanssa W3C on ryhtynyt työstämään jo HTML 5.1 -versiota, jonka ensimmäinen standardiluonnos julkaistiin samassa yhteydessä HTML 5 julkaisukandidaatin kanssa.

Koska standardin kehitys on hidasta, sen tekniikoita käytetään jo täyttä päätä erilaisissa web-sovelluksissa. Eri selainvalmistajat kuitenkin tuovat HTML 5 -tuen selaimiinsa omassa järjestyksessään, minkä vuoksi tällä hetkellä osa ominaisuuksista on tuettu toisissa selaimissa, kun taas toisissa selaimissa tukea ei vielä ole. Kattavan ja yhtenäisen tuen luomisessa kestänee vielä muutamia vuosia.


Pisimmällä HTML 5 -tekniikan ominaisuuksien toteutuksessa on Googlen Chrome-selain, joka tukee 94 prosenttia nykyisen standardiluonnoksen ominaisuuksista. Muiden selainten tuki vaihtelee 74 prosentista 77 prosenttiin (Internet Explorer 10, Firefox, Safari ja Opera).

2 KOMMENTTIA

Taeco1/2

No jo oli kyllä aikakin.

Pahaasento2/2

minullakin oli,en tiedä mistä tuli HMTL5 kokeilujuttu,mutta ei oo enään.saavatti salpas koko koneen.on vissiin vanha ja piskuinen.kone.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki