AfterDawn logo

Tuomari vapautti Sonyn syytteistä viimevuotisessa PSN-murrossa

Teemu Laitila Teemu Laitila
5 kommenttia

Kalifornian piirioikeuden tuomari on hylännyt suuren osan Sonya vastaan nostetun joukkokanteen syytteistä. Joukkokanne koski viime vuoden huhtikuussa tapahtunutta tietomurtoa, jonka myötä Sonyn PlayStation Network -palvelusta varastettiin jopa 77 miljoonan käyttäjän tiedot.

Kanteen mukaan Sony olisi rikkonut Californian osavaltion kuluttajansuojalakeja säilyttämällä käyttäjien tietoja huolimattomasti ja tietoisena tietoturvapuutteista. Sonylta vaadittiin vahingonkorvauksia asiakkaidensa saattamisesta alttiiksi identiteettivarkauksille sekä taloudellisia korvauksia PSN:n kautta käytettävien maksullisen palveluiden saavuttamattomuudesta. Tapausta hoitanut tuomari kuitenkin hylkäsi vaatimukset vahingonkorvauksista, sillä kantajat eivät tuomarin mukaan ole onnistuneet esittämään uskottavia todisteita taloudellisista vahingoista tai murrosta suoranaisesti johtuvista identiteettivarkauksista.


Tuomari perusteli päätöstään sillä, että käytännössä Sony ei ole luvannut palvelun toimivan täydellisesti, mikä todetaan myös yhtiön käyttöoikeussopimuksessa. Lisäksi Sonyn käyttöoikeussopimus toteaa, että yhtiö ei pysty takaamaan minkään palveluun siirretyn tiedon täydellistä turvallisuutta. Sonyn palvelu on myös ilmainen, eli se ei kuulu kuluttajansuojalain piiriin.

Kantajilla on oikeus valittaa tuomiosta, mutta tuomarin perusteluiden jälkeen suurimman osan mahdollisista syytöksistä uskotaan olevan hankalia todistaa.

5 KOMMENTTIA

Lumikki1/5

Mielenkiintoista. Siis...

Lainaus:

Tapausta hoitanut tuomari kuitenkin hylkäsi vaatimukset vahingonkorvauksista, sillä kantajat eivät tuomarin mukaan ole onnistuneet esittämään uskottavia todisteita taloudellisista vahingoista tai murrosta suoranaisesti johtuvista identiteettivarkauksista.


Siis ihmisten yksityisyyden menetys ei ole merkityksellinen ennen kuin siitä syntyy taloudellista vahinkoa.

Lainaus:

Lisäksi Sonyn palvelu on ilmainen, eli se ei kuulu kuluttajansuojalain piiriin.


Siis ilmaisen palvelun ei tarvitse välittää ihmisten yksityisyyden tietoturvallisuudesta, koska?

Miksi kaikki mitataan vain rahalla, ihan kuin ainostaan rahalla olisi merkitystä?

Miksi yritykset eivät joudu vastuuseen huolimattomuudesta?

Enkä tässä tarkoita sitä että yrityksen tietokantaan murtaudutaan, koska mikään ei ole täysin turvassa, vaan sitä että ei edes vaivaudu hoitaman oman järjestelmänsä tietoturvansa puutteita, jotka on tiedossa. Huolimattomuutta tai välinpitämättömyyttä.

JokinPaha2/5

California tai kotoisammin Kalifornia

Mynthon3/5

Vastaava päätös EU:ssa olisi hieman erilainen.

Tosin nykyäänhän kaikki monikansalliset toimijat hyväksyttävät eula:n, jossa asiakas luopuu oikeudestaan haasta firma oikeuteen tjsp.

edit.
Tais olla joukkokanteista eula:n pykälissä kyse. Koitappa yksityisenä henkilönä haastaa näitä jättifirmoja ja niiden lakimiesarmeijaa oikeuteen.

jartar4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Vastaava päätös EU:ssa olisi hieman erilainen.

Tosin nykyäänhän kaikki monikansalliset toimijat hyväksyttävät eula:n, jossa asiakas luopuu oikeudestaan haasta firma oikeuteen tjsp.

edit.
Tais olla joukkokanteista eula:n pykälissä kyse. Koitappa yksityisenä henkilönä haastaa näitä jättifirmoja ja niiden lakimiesarmeijaa oikeuteen.


Joo, EU:ssa tuomio olisi ollut ihan erilainen. EULA:lla kun pyyhitään täällä takapuoli jos se on ristiriidassa EU lakien kanssa.

coocie985/5

Nähtävästi käyttäjätietojen suojaaminen ei ole Amerikassa mitenkään oletettu tietoturvastandardi tai sitten tuomari ei ymmärtänyt miten suuresta laiminlyönnistä tässä oli kyse. Sinällään tuossa ymmärtää sen, ettei yhtiön pidä korvata tappioita mitä ei voida todistaa, mutta olisihan se aika suuri paskamyrsky jos esim. Facebook tekisi saman mokan käyttäjiensä osoitetiedoille. Sitäkin voisi vielä pohtia, että miten identiteettivarkauden tai sen aiheuttamat tappiot pystyy edes aukottomasti laskemaan saati todistamaan kun sivuja hakkeroidaan jatkuvasti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki