AfterDawn logo

Amazon on vahvistanut myyvänsä Kindle-tabletteja voitotta

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Amazon on BBC:n haastattelussa kertonut, ettei sille jää Kindle-tableteista lainkaan voittoa. Laitteet myydän tuotantokustannuksia vastaavalla summalla.

Tämä on kuitenkin ymmärrettävä strateginen veto, vaikkakin erilainen kuin esimerkiksi Applella, jonka voittomarginaalit laitteistopuolella ovat tunnetusti huippuluokkaa. Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos kertoi BBC:lle ihmisten alkaneen lukea sähköistä materiaalia neljä kertaa enemmän sen jälkeen kun ovat ostaneet tabletin. Yhtiön haluaa siis tarjota asiakkailleen mahdollisimman matalalla kynnyksellä välineen, jolle he voivat myöhemmin ostaa sen tuottamaa digitaalista sisältöä.

Amazon kerää online-myynneistään hyvät marginaalit, joten Kindlejen ympärillä pyörii kyllä rahaa laitteen "voitottomuudesta" huolimatta. Tabletti ostetaan vain kerran (tai se uusitaan harvoin), mutta digitaalisen sisällön kuluttaminen on jatkuvampaa.


Kindle-tabletit on otettu vastaan melko hyvin, ehkäpä juuri edullisen hintansa vuoksi. Ne ovat nakertaneet Applen markkinaosuuksia tablettimarkkinoilla näkyvästi, ja hallitsevat koko taulutietokonekentästä tällä hetkellä noin viidennestä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki