AfterDawn logo

Lenovo aikoo laajentua voimakkaasti puhelimiin ja taulutietokoneisiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Aikoinaan IBM:n tietokonebisneksen ostanut kiinalainen Lenovo on maailman toisiksi suurin PC-valmistaja, mutta se on jäänyt varsin pieneksi toimijaksi globaaleilla mobiilimarkkinoilla. Tämän seikan yhtiö aikoo vastaisuudessa muuttaa.

Yhtiön johdossa ymmärretään mihin ala on kehittymässä, minkä takia siellä ollaan myös valmiita tekemään rohkeita linjauksia oman aseman varmistamiseksi. Lenovon mukaan se on valmis ostamaan minkä tahansa sen strategian toteuttamisen kannalta mielenkiintoisen yhtiön.

PC-markkinat kasvavat hitaasti. Samaan aikaan tablet-tietokoneisiin ja älypuhelimiin panostaneet yhtiöt kasvavat nopeasti. Lenovolle onkin luontevaa hakea uutta vauhtia näistä nopeasti kasvavista aloista. Kokemusta Lenovolla on älypuhelimista jo 2,5 vuoden verran (Kiinassa) ja tablet-puolellakin on ollut jo liikehdintää. Kiinassa Lenovo onkin jo suurempi puhelinvalmistaja kuin Apple.


Yhtiön mukaan se ei aio toimia kuten Apple, joka on toistaiseksi tukeutunut yksinkertaiseen tuoteportfolioon. Lenovo aikoo esitellä puhelimia useisiin eri hintakategorioihin.

Aiemmin kesällä liikkui huhuja, joiden mukaan Lenovo aikoisi ostaa matkapuhelinyhtiö Nokian.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki