AfterDawn logo

HTC aikoo kokeilla uudelleen onneaan täppärivalmistajana

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Älypuhelimistaan parhaiten tunnettu taiwanilainen HTC aikoo Digitimes-verkkosivuston mukaan julkaista vielä tämän vuoden aikana taulutietokoneen. Yhtiö esitteli vuosi sitten Flyer- ja Jetstream-tabletit, mutta niiden jälkeen yhtiöltä ei ole tablet-tietokoneita pahemmin näkynyt.

Käyttöjärjestelmävalinnoista Digitimes ei sano mitään, mutta vaihtoehdot rajoittuvat tällä hetkellä käytännössä Androidiin ja Windows 8:aan. Microsoft ei kelpuuttanut HTC:tä ohjelmiston kehittäjäkumppaniksi, minkä takia Googlen Android vaikuttaa todennäköisimmältä valinnalta. Yhtiö on muissakin tuotteissa tukeutunut Androidiin.

Digitimesin tietojen mukaan Googlen Nexus 7 -tabletin saama huomio sai HTC:n arvioimaan tablet-strategiaansa uudemman kerran. Google pyysi alun perin juuri HTC:tä taulutietokoneensa yhteistyökumppaniksi, mutta taiwanilaisvalmistaja hylkäsi tarjouksen.


Edellisen perusteella HTC suunnittelisi pientä, noin 7-tuumaista, taulutietokonetta, mutta 10-tuumainen malli ei ole myöskään mahdottomuus. Pikkutäppäreiden kategoriassa on luvassa kovaa kilpailua, sillä tiettävästi markkinajohtaja Applella on samankaltaisia suunnitelmia ja Amazoniltakin saatetaan nähdä syksyn aikana uudistettu Kindle Fire.

1 KOMMENTTI

xxwavx1121/1

Plussaa koska täppäri eikä taulutietokone.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki