AfterDawn logo

Ensin Google-lasit, nyt jo Google-hanska

Matti Robinson Matti Robinson

Google osoittaa jälleen, että yhtiöllä riittää futuristisia visioita. Yhtiön perustaja Sergey Brin esitteli aiemmin tänä vuonna virtuaalilasejen prototyyppia, mutta entistä mielenkiintoisemmaksi näkymät muuttuvat uuden patentin myötä.

UnwiredView kertoo, että Googlelle on hiljattain myönnetty patentti älyhanskoista. Kyllä, Google kehittelee hanskoja, joiden tekniikkaan kuuluu aimo annos antureita, jotka mittaavat muun muassa kiihtyvyyttä ja liikkeen suuntaa. Lisäksi sormenpäihin on patenttikuvissa asennettu kameroita ja tietysti hanskoihin tulee voida asentaa prosessointitehoa tiedon hyödyntämistä varten.


Patenttihakemuksen perusteella hanskoja voi käyttää monipuolisesti syöttölaitteena ulkopuoliselle näytölle -- kenties vaikkapa virtuaalilaseille. Patentin nimi on Seeing with your hand, joka viittaa kameroiden avulla tehtävään tiedonhankintaan. Minority Report -tyyliset ohjaukset eivät ole ehkä vielä aivan Googlen lähitulevaisuuden suunnitelmissa, mutta onhan niitäkin jo nähty, kuten Oblong demonstoi alla olevalla videolla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki