AfterDawn logo

Foxconn kieltää kommentit Applen televisiosta

Teemu Laitila Teemu Laitila

Kiinalainen elektroniikkavalmistaja Foxconn kieltää yhtiön johtajan Terry Goun puhuneen mitään Applen mahdollisista televisiosuunnitelmista. Tekniikkasivustot uutisoivat eilen laajalti China Daily -lehden uutisesta, jossa Foxconnin Goun väitettiin vahvistaneen yhtiön valmistautuvan Applen tulevan television tuotantoon.

Foxconnin edustaja kuitenkin lähestyi The Next Web -sivustoa ja kielsi Goun puhuneen mitään mistään tulevasta projektista. "Terry Gou, Foxconnin toimitusjohtaja, ei voinut vahvistaa tai spekuloida Foxconnin mukanaolosta minkään tuotteen valmistuksessa millekään asiakkaalle, sillä Foxconnin tapoihin ei kuulu kommentoida asiakkaita tai heidän tuotteitaan", yhtiöstä kerrotaan.

Virallisen lausunnon mukaan Terry Gou sanoi ainoastaan, että Foxconn on aina valmis täyttämään asiakkaidensa tarpeet valmistuksen osalta niiltä osin, kuin asiakkaat haluavat tehdä yhteistyötä Foxconnin kanssa. Yhtiön mukaan kaikki tulevia tuotteita koskevat raportit ovat vääriä.


Foxconn on yksi maailman suurimpia elektroniikan valmistajia ja yhtiön tehtailla tuotetaan Applen laitteiden lisäksi lukuisten muiden valmistajien tuotteita. Yhtiön asiakkaisiin kuuluvat käytännössä kaikki maailman suurimmat laitevalmistajat. Johtavan asemansa vuoksi Foxconnin on erittäin tärkeä säilyttää asiakkaidensa luottamus siihen, että yhtiö kykenee pitämään vielä julkistamattomat projektit salassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki