AfterDawn logo

Hollanti haluaa löysätä tekijänoikeuslakia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Tekijänoikeuslainsäädäntö tuntuu tiukkenevan maailmalla päivä päivältä. On SOPAa, PIPAa ja ACTAa. Suomessa ja Irlannissakin ollaan tiukentamassa lainsäädäntöä. Virkistävän poikkeuksen tarjoaa kuitenkin Hollanti, joka kulkee vastavirtaan ja haluaa löysätä lainsäädäntöään.

Tekeillä oleva laki edesauttaa remix- ja mashup-teosten luomista. Laissa on käytetty mallina Yhdysvalloissa käytössä olevaa fair use -pykälää, joka sallii tietyissä olosuhteissa tekijänoikeuden suojaaman materiaalin hyödyntämisen omissa käyttötarkoituksissa.


Lailla haluttaisiin varmistaa se, että esimerkiksi poliittisen satiirin tai parodian julkaiseminen YouTubessa olisi mahdollista. Lisäksi sen ansiosta esimerkiksi luentojen videointi ja julkaiseminen verkossa olisi mahdollista. EU:n nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö hankaloittaa asiaa merkittävästi.

Europarlamentaarikko Marietje Schaaken mielestä vapaiden markkinoiden mahdollistamaa kilpailua pitää syntyä myös luovan alan sisällä, unohtamatta kuitenkaan luovuuden suojaamista. Hänen mukaansa lainsäädäntö vaatii päivittämistä, vaikka vanhoista pykälistä hyötyvä viihdeteollisuus vastustaakin uudistusaikeita.

1 KOMMENTTI

ArttuH5N11/1

Tosiaan, melko mielenkiintoisesti Hollanti löysää lainsäädäntöä, kun muualla sitä yritetään jatkuvasti kiristää. Hyvä Hollanti!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki