AfterDawn logo

CD ei kiinnosta enää edes murtovarasta

Teemu Laitila Teemu Laitila

Fyysisten CD- ja DVD-levyjen myynti on näyttänyt jo pitkään laskusuuntaisia numeroita. The Econimistin mukaan media-alan muutos näkyy myös murtovarkaiden kohteissa, sillä nykyajan murtovaras ei jaksa edes vaivautua CD- ja DVD-kokoelmien varastamiseen.

Varastettujen esineiden markkinat heijastelevat luonnollisesti laillisten myyntipaikkojen trendejä. "Takavuosina (varastettuja) CD-levyjä kaupiteltiin yleisesti esimerkiksi pubeissa, mutta ei enää", kertoo The Econimistin haastattelema lontoolainen etsivä.

Nykyään CD- ja DVD-levyjä löytyy varastettujen tavaroiden listalta vain seitsemässä prosentissa tapauksia, joissa murtautujan matkaan on tarttunut jotain. Syynä trendille on fyysisen median hintojen lasku. Lisäksi varastettuun tavaraan ryhtyvä ei todennäköisesti kärsi tunnontuskista vaikka lataisi levyn laittomasti netistä varastetun CD-levyn ostamisen sijaan.

Vaikka asuntomurtoja pidetään jopa rikollisten keskuudessa kaikkein epätoivoisimpien ja epäpätevimpien harrastuksena, murtovaraskin osaa laskea. Vaikka Hollywoodin ja musiikkialan isot toimijat pyrkivät kaikin keinoin pitämään fyysisten levyjen tuottoisan myynnin käynnissä, murtovaraskaan ei enää usko strategian toimivuuteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki