AfterDawn logo

AMD vahvisti Trinityn saapumisajankohdan

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

AMD on vahvistanut, että yhtiön seuraavan sukupolven APU-piiri Trinity saapuu heti alkuvuodesta 2012. Ajankohdan vahvisti Guru 3D:n mukaan yhtiön talouspäällikkö Thomas Seifert, joka kertoi Trinityn olevan yhtiön ensimmäisiä tuotejulkistuksia tulevana vuonna.

Guru 3D kertoo myös Llanoa-vaivanneiden saanto-ongelmien olevan paranemaan päin. AMD:n tuore toimitusjohtaja Rory Read vakuuttaa Llano-piirit valmistavan GlobalFoundriesin 32nm valmistusprosessin laadun paranevan merkittävästi kuluvan neljänneksen aikana. Llanon huonot saannot johtivat AMD:n ennakoitua pienempään liikevaihtoon vuoden kolmannella neljänneksellä.

Viime viikolla julkisuuteen vuotaneen tiedon perusteella AMD arvioi Trinityn Piledriver-ytimien kasvattavan prosessorin suorituskykyä noin 20 prosenttia Llanoon verrattuna. Piledriver on AMD:n äskettäin julkaiseman Bulldozer-arkkitehtuurin seuraaja, eli suorituskykyparannukset saattavat tulla esiin lähinnä hyvin säikeistetyissä sovelluksissa. Llanon tavoin Trinity tulee sisältämään kahdesta neljään ydintä eli yhden tai kaksi Piledriver-moduulia.


Suorituskyky nousee myös APU:n näytönohjaimen osalta. Näytönohjaimen odotetaan perustuvan samaan arkkitehtuuriin, jota käytetään tulevissa Radeon HD 7000 -sarjan ohjaimissa. Uutena ominaisuutena mukana tulee VCE (Video Compression Engine), joka on kilpailija Intelin videonpakkausta nopeuttavalle QuickSync-tekniikalle. AMD odottaa kokonaissuorituskyvyn kasvavan GPU:n osalta noin 30 prosenttia Llanoon verrattuna.

1 KOMMENTTI

johtaja591/1

"Llanon huonot saannot johtivat AMD:n ennakoitua pienempään liikevaihtoon"
Oli varmaankin tuoreen TJ:n suusta.
Toivottavasti APU tulee nostamaan AMD:n tilannetta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki