AfterDawn logo

Google aloittaa uudet Street View -kuvaukset Suomessa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
22 kommenttia

Googlen julkaiseman tiedotteen mukaan hakukoneyhtiö aloittaa uudet Street View -kuvaukset Suomessa ensi kuun aikana. Yhtiö ei valottanut kuinka laajasti se aikoo kuvata Suomen tieverkostoa.

Google lupasi kertoa lähempänä kuvausajankohtaa missä ja milloin sen kuvausautot kiertävät. Näin ihmiset tietävät, että heidän sijaintinsa saattaa tallentua Googlen karttapalveluun mikäli he kulkevat tuolloin pitkin kylänraittia. Street View -palvelua on kritisoitu ympäri maailmaa sen matalan yksityisyydensuojan tasosta. Jotkut ovat saaneet ikävää julkisuutta kun Googlen kuvausauto on yllättänyt heidät tilanteissa, joissa kameran ei olisi tarvinnut olla läsnä.

Tällä kertaa Suomen katukuvaa aiotaan kuvata autojen lisäksi myös kolmipyöräisellä. Polkupyörän ansiosta Google pääsee kuvaamaan puistoja ja muita paikkoja, joihin autolla ei ole mitään asiaa.

Google käsittelee kuvaamansa materiaalin ja sumentaa kuvissa esiintyvien ihmisten kasvot sekä kulkuneuvojen rekisterit. Kun materiaali julkaistaan kuukausia myöhemmin, jokainen voi pyytää Googlea poistamaan kuvia palvelusta mikäli kokee niiden olevan kiusallisia.

22 KOMMENTTIA

Guarded1/22

No vittu jippii, lisää kukkahattutätien valitusta nykyteknologiasta tulossa iltalehden etusivuille!

Zarok2/22

Iltalehti:

"Google pilaa ihmisten yksityisyyden! Katso kuvat!"

En voi odottaa noita uutisia... eiku... voinkin odottaa.

Zeitsei3/22

Hyvä, olinkin pettynyt kun oma taloni ja koko katu ei näkynyt Street Viewissa. Ja en ole sarkastinen, minusta palvelu on paras keksintö sitten GPS:n.

jartar4/22

En pitäisi turhana valituksena sitä kun google kuvasi laittomasti ihimisiä kun he olivat omilla pihoillaan ja pahimmillaan tämä tapahtui vielä aidan ylitse. Hyvätkin palvelut pitää tehdä rehellisillä keinoilla.

Hieno juttu että google ottaa tällä kertaa huomioon ihmisten yksityisyyden ja oikeudet.

dRD5/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

En pitäisi turhana valituksena sitä kun google kuvasi laittomasti ihimisiä kun he olivat omilla pihoillaan ja pahimmillaan tämä tapahtui vielä aidan ylitse.

Niinno, termi "laittomasti" on hieman ylilyövä, kun sitä kai ei ole vieläkään määritelty, että saanko ottaa kadulla yleisluontoista kuvaa niin että sinä, omalla pihallasi, näyt siinä, jos kuvauksen kohde ei kuitenkaan ole nimenomisesti sinun pihasi. Käsittääkseni nykylain mukaan saan ottaa nuo kuvat ja lätkäistä ne vaikka Hesarin etusivulle, jos haluan, jos kuvaussession kohteena et ole nimenomaan sinä tai pihasi, vaan satut vaan olemaan kuvassa :-)

Suomessahan on aika selkeästi määritelty se, että jos nyt vaikka Oulun keskustassa otan Rotuaarin pallosta kuvan ja kuvaan nyt sattuu tulemaan 500 ihmisen naamat, en joudu siltikään sumentamaan kenenkään naamoja tai kysymään lupia, jos käytän ko kuvaa uutiskuvana tai esim. jonkin palvelun osana. Eli -- jälleen AFAIK -- tuo Googlen tapa sumentaa kasvot, jne on itse asiassa paljon enemmän kuin mitä Suomen laki vaatisi (==ei mitään, jos kuva ei ole selkeästi loukkaavaksi tarkoitettu).

Aika hyvä yhteenveto siitä mitä ja miten saa kuvata, löytyi tuolta.

ArttuH5N16/22

Samaa mieltä, hienoa että Google ottaa ihmisten yksityisyyden ja oikeudet (paremmin) huomioon. Ja ilmeisesti palvelun tarjontaa kasvatetaan, eikä vain päivitetä.

Tore2003z7/22

ei minua paljon kiinnosta kuvaako google minua kun olen uikkareissa sateessa (jos yleensä koskaan olen).. se mitä teen julkisesti olen kai jo ennalta olettanut että sen voi nähdä kuka vain? miksi minua kiusaisi että joku juntti ambomaalta (lue: texasista) näkisi sen myös?

roponen8/22

Se on erityisen hyvä jos kuvauksista todella tiedotetaan kunnolla etukäteen. Saadaan sitten viimeinkin kaikki hullut, linssiluteet yms wannabe julkkikset liikkeelle, eikä street viewistä viihde lopu ihan heti.

NUIJJA9/22

Niinh.
Eino Eimitään pääsee taas persukset paljaana koko maailman pällisteltäväksi.
Ajatella, Google laittaa toiselta puolen maailmaa käskyn, menkää ja kuvatkaa aidan yli kun Eino on pihallaan ralliraita polvissaan. Tietysti saattaahan muutkin kadulla kulkijat ihmetellä mikäs Friikki siellä taas vilauttelee.
Ja Eino elää taasen 100%.sti päivän kuuluisuudessa paskaleh,,, siis iltapäivälehtien sivuilla.

remix10/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti roponen:

Se on erityisen hyvä jos kuvauksista todella tiedotetaan kunnolla etukäteen. Saadaan sitten viimeinkin kaikki hullut, linssiluteet yms wannabe julkkikset liikkeelle, eikä street viewistä viihde lopu ihan heti.

Voi mennä maku erikoisuuksien bongailusa, jos/kun siellä oikeasti alkaa pyöriä porukkaa "hei äiti"- ja "Teuvon marketti 500m =>, halpaa makkaraa"-kylttien kanssa.

repino11/22

Paranoidiaako?
Yleensä sellaiset ihmiset laittavat puomeja ja rajoituksia toisille, koska heillä on jotain mitä pelätä.
Siis omat jauhot eivät ole puhtaana pussissa.

trooper7812/22

Googlen kamera-auton edellähän voisi ajaa pienempi mobiili jonka kovaäänisestä varoitettaisiin asiasta: "Valokuvaus auto tulossa... mikäli että halua kuvaanne/tietojanne nettiin, sulkekaa tietokoneenne ja piiloutukaa sen taa välittömästi!"


=D

Bluejack13/22




On sillä mukava varmaan sotkee menee lenkkipolut ..

Lainaus:

repino
Onko tää nyt ihan pelleilyä, vai uutta hightech ajatuksia?

En usko..

repino14/22

Onko tää nyt ihan pelleilyä, vai uutta hightech ajatuksia?

Y1GuruX15/22

Googlen palvelut ovat käsittämättömän hyviä. Käytän Street Viewiä käytän mm. kun valitsen minkä hotellin varaan itselleni. Myös koko Google earth on sairaan hyvä juttu. Arvostan suuresti Googlen politiikkaa yksityisyyden suojaamiseksi mutta samalla pidän sitä aikalailla turhana.

repino16/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Y1GuruX:

Googlen palvelut ovat käsittämättömän hyviä. Käytän Street Viewiä käytän mm. kun valitsen minkä hotellin varaan itselleni. Myös koko Google earth on sairaan hyvä juttu. Arvostan suuresti Googlen politiikkaa yksityisyyden suojaamiseksi mutta samalla pidän sitä aikalailla turhana.

Olen samaa mieltä, googlen palvelut tuntuvat olevan aivan toista kuin microsoftin. Eikä nämä nyt ole kuvaamassa lihavan tädin peppua tai ukon kunnon kalorivatsaa, vaan oikeaa tienäkymää, jonka jokainen voi nähdä muutenkin.

NoJones17/22

Eikös täällä jenkkiläisyyttä ihannoiva jengi tiedä kuinka yksityisyyden suojaan siellä suhtaudutaan?

repino18/22

Niin, sitten joudutaan rakentelemaan sosiaalisia verkostoja. Vaikka rusakoista mitä sanois, niin aina pyytävät illalliselle ja ne on kyllä pitkiä...., eihän täällä kuin pikaiselle kahville tai pubiin. no kaikki on suhteellista.
Lipesin vähän asiasta, mutta johan ne kuvas vuosia sitten meidän kotiportin. Mitä ihmeen vainoharhaisuutaa tuollasen epäileminen on, sehän vaan parantaa avointa yhteiskuntaa. Minusta "suurimmat rosvot" ahtautuvat täällä lukittujen porttien taa. Tosi rosvot menee niistä läpi, että helähtää.
Niin Jenkkilässä ammutaan ensin ja kysytään sitten.

Japsu119/22

Joo, eli arvostan minäkin kovasti tuota StreetView palvelua ja olen sitä hyödyntänyt jo pari vuotta matkoja suunnitellessani.

Yhtä asiaa en tosin ymmärrä, eli miksi kuvien vasemmassa laidassa on vuosiluku joka ei kuitenkaan tarkoita kuvausvuotta? Esim. tälläkin hetkellä kotipihallani seisoo auto jonka olen myynyt pois vuonna 2009 ja kuvan alakulmassa on Copyrightmerkki ja Google 2011. =)
Eikö tuo ole copyright oikeuksien kanssa hieman ristiriidassa että vaan päivitetään vuosiluku mutta kuvamateriaali pysyy suurelta osalta ennallaan?


repino20/22

Pitäsikö meidänkin päivittää. Esim. Copyright Japsu18 ja minun repino8, ja tietenkin sellaisella tekijänoikeussuojalla, että jenkkilässäkin käytäs käräjiä :)

Croft21/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:




On sillä mukava varmaan sotkee menee lenkkipolut ..

Aivan varmasti, tulee hyvää liikuntaa ja on kiva kun on paino polkupyörässä, joskus ärsyttää kun polkupyörä tuntuu niin liian kevyeltä. :) Tuleekohan millaisia kuvia kun kaikki tuijottaa kameraa ja jotkut lähtee perään?

Tervetuloa Google, meillä tapahtui uskomattoman paljon uudistuksia mitä ei ole aiemmin nähty kuin joskus 1970-luvulla ja katukuvat ovat erilaisia, joten toivottavasti tulet ja päivität nämä rumat kuvat...

repino22/22

Olispahan joskus asiaakin, kun nykyään alkaa tohtoriksi pääseminen, vaikkapa " The unknown shell, lives in the deep oceans and their sexuality and how they do it in that darkness",
tai "maitolaitureiden sielunelämä.
eli näillä jutuilla on pilattu koko tohtorien arvo.
Olen sitä mieltä, että meidän eläminen, jos ketään yleensä kiinnostaa valtavan tietomäärän keskeltä on jo aikoja sitten nähty, Johan oma google kännykässäkin tietää aivan tarkkaan missä minä olen. Enkä minä siitä pahoillani ole.
Miks yleensä kuvausvaiheessa pitää mennä näyttämään lihavaa peppuansa maailmalle?
Eihän sitä kukaan järki-ihminen tee muutenkaan.
Aina kun on valittamista tai on saanu eukolta tai ukolta "turpiinsa" aletaan etsimään apua muilta. Ja syyttämään muita... " Kun Suomi putos puusta".
Yleensä mulle tulee näiden rautaporttien/ puomien takana olevista vain mieleen, että ei tahdo omat jutut todellakaan kestää päivänvaloa...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki