AfterDawn logo

Spotifyn rahoituskierros valmistui, arvo nousi miljardiin

Matti Robinson Matti Robinson
7 kommenttia

Musiikkipalvelu Spotify on saanut uusimman rahoituskierroksen valmiiksi. Jo helmikuussa povattujen rahoituserien kokonaissumma muodostui arvellun kokoiseksi. Yhteensä sata miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kerännyt Spotify nostaa samalla markkina-arvonsa noin miljardiin dollariin.

All Things Digital kertoo, että tuore rahapotti on kerätty kolmelta sijoitusyhtiöltä. Mukana ovat venäläinen Digital Sky Technologies (DST) sekä yhdysvaltalaiset Kleiner Perkins ja Accel. Rahoituksen myötä Spotifyn taival rapakon takana helpottuu ja esteenä lienee enää lisensointisopimukset Warner Musicin kanssa. Muiden kolmen suuren levy-yhtiön kanssa Spotifylla on jo sopimukset.

Spotify haluaa lisäksi nivoutua paremmin sosiaaliseen mediaan. Spotify ja Facebook ovat suunnittelemassa yhteistyötä musiikin integroimiseksi Facebookiin, mutta All Things Digitalin tietojen mukaan sitä ei ole sidottu yhteen Yhdysvaltain Spotify-julkaisun kanssa.


Spotifyn suunnitelmissa on laajentaa musiikkipalvelunsa Yhdysvaltoihin vielä tämän kesän aikana.

7 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/7

Hiton ruotsalaiset, keksivät kaikki miljoonaideat.

masapeksu2/7

taitaa kyse olla kuinkin sadasta miljoonasta, ei sadasta miljardista.
"The European company has raised around $100 million from DST, Kleiner Perkins and Accel"

edit. Uutinen korjattiin :)

Siggy3/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa-peksu:

taitaa kyse olla kuinkin sadasta miljoonasta, ei sadasta miljardista.
"The European company has raised around $100 million from DST, Kleiner Perkins and Accel"

Kiitokset huomiosta. Korjattu juttuun.

Zeitsei4/7

Tätäkin kirjoittaessa Spotify premium soi kaiuttimista. Mahtava sovellus, joka käytännössä tappoi waretuksen musiikin osalta. Voddleriin kun vielä saisi 75% IMDB:hen listatuista elokuvista, niin avot!

PJL785/7

Ei Suomalaiset mitään keksi, tylsää porukkaa kaikki =)

ep_6/7

Ihemettelen itsekkin että miksi läntiset naapurit aina keksivät kaikki hyvät ideat mutta onhan Angry Birds sentään suomalainen. Ja taitaa itseasiassa olla tunnetumpi kuin Spotify.

repino7/7

Jokohan rusakot tai jenkit ostaa pian koko spotifyn ?
Ja taas rupee musiikille tulemaan hintaa lisää...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki