AfterDawn logo

Zediva vastasi MPAA:n syytöksiin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Huhtikuussa elokuvateollisuuden etuja puolustava MPAA (Motion Picture Association of America) haastoi uuden Zediva-yrityksen oikeuteen, koska suoratoistopalvelu esittää tekijänoikeusjärjestön mukaan tekijänoikeudella suojattuja elokuvia julkisesti ilman erillistä lupaa. Nyt Zediva on vastannut syytöksiin, ja heidän mukaansa palvelu on täysin laillinen Yhdysvalloissa.

Zedivan esittämien perusteluiden mukaan DVD-elokuvan katselu oman DVD-soittimen avulla ei eroa vuokratun DVD-soittimen käyttämisestä, vaikka vuokrattu DVD-soitin ei sijaitse kuluttajan omassa olohuoneessa. Myöskään DVD-elokuvien vuokraaminen ei Yhdysvalloissa vaadi erillisiä lupia, kunhan itse DVD-elokuva on laillinen kopio, joten myöskään tältä osalta Zediva ei näe MPAA:n korvausvaatimuksissa tai oikeustoimissa mitään järkeä.

Zediva haluaakin oikeustaistelussa yrityksen toiminnalle hyväksynnän myös oikeuslaitokselta, jolloin tekijänoikeusjärjestöt ja mediajätit eivät voisi vaatia siltä korvauksia.


Tulevassa oikeussalidraamassa panokset ovat korkealla, sillä Zedivan voittaessa markkinoilla nähtäneen useita samanlaisia toimijoita. Molemmat osapuolet ovatkin palkanneet joukkoihinsa kovia ammattilaisia, joten asioista kiistellään pidemmän kaavan kautta.

3 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/3

Tuo Zedivan veto vaikuttikin sellaiselta, joka kerjää TO-järjestöjen haastetta. Vaikka tämän vastauksen perusteella meno on lain kirjaimen, joskaan ei sen hengen mukaista.

remix2/3

Tässähän on sama vanha virsi menossa: on järjetöntä että Zedivan käyttämiin kikkailuhin tarvitsee edes ryhtyä. Sopimusteknisesti pyritään estämään uuden tekniikan käyttöä sen sijaan että pyrittäisiin kehittämään entistä parempia palveluja kuluttajille.

Zediva myy nyt katseluoikeutta elokuviin kahdella dollarilla ja käytössä oleva laitteisto on ihan järjetön, yksi dvd-asema per asiakas. Jos tämmöiset toimijat saisivat käyttää kaikkia tekniikan mahdollistamia keinoja leffojen suoratoistoon, niin varmasti tuosta kahdesta dollarista jäisi enemmän käteen ja voitaisiin vaikka tekijänoikeuden haltijoille antaa vähän isompi siivu. Kaikki voittaa.

wWUgkddOr (vahvistamaton)3/3

ThatÂ’s more than sneisble! ThatÂ’s a great post!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki