AfterDawn logo

Mielenterveysongelmainen isoäiti voi joutua vankilaan luvattomasta tiedostojenjaosta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Yleensä tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomasta jakelusta kiinni jäävät henkilöt ovat nuorehkoja miehiä, mutta Skotlannissa tuomitaan pian ensimmäinen henkilö luvattomasta tiedostojenjaosta, ja tällä kertaa kyseessä on 58-vuotias isoäiti.

Tekijänoikeusjärjestöt pääsivät Anne Muirin jäljille vuonna 2008, kun hän jakoi P2P-ohjelman avulla luvatta eteenpäin tekijänoikeudella suojattuja kappaleita. Muir jakoi yhteensä yli 30 000 kappaletta, joista suurin osa ns. karaoke-versioita. Jaettujen kappaleiden arvoksi on arvioitu noin 54 000 puntaa eli noin 62 000 euroa.

Poliisille tehdyn tutkintapyynnön myötä viranomaiset tekivät ratsian naisen kotiin, ja tutkimusten edessä Muir myönsi syyllisyytensä. Muir kuulee tuomionsa vielä tämän kuun aikana, ja suurten tekijänoikeuskorvauksien lisäksi hän voi joutua toimistaan vankilaan.

Kovinta mahdollista tuomiota Muir ei kuitenkaan saa, koska hän ei tehnyt tiedostonjakelua rahan takia.

Naisen asianajajan mukaan Muir on kärsinyt mm. masennuksesta ja pakko-oireisesta persoonallisuushäiriöstä. Masennustaan Muir paransi opettelemalla tiedostonjakelua, joka nosti hänen itsetuntoaan. Muir tuli kuitenkin riippuvaiseksi P2P-jakelusta, ja tiedostojen keräily jatkui kunnes viranomaiset puuttuivat peliin.

12 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/12

Kohtalaisen erikoinen tapaus.

admins2/12

58 vuotias nainen on isoäiti ja mies vastaavasti vain mies.
Ei ole sen säälittävämpää roikkuuko netissä mielenterveys ongelmainen vain ei. Kaikilla sama vastuu tekemisistään.
Eiköhän netissä kaikki jakavat ole jotenki riippuvaisia netistä ja sillä perusteella syyttöminä tekosiinsa.

parazitez3/12

onko kaikilla sama _VAPAUS_ jos on sama _VASTUU_. no kyl jenkeissäkin 12v saa elinkautisen ilman ehdonalaista murhaan osallisuudesta, mutta 20v sotilas ei saa ostaa OLUTTA. niinpä. diplomatia ilman rauhantyötä on kuin musiikki ilman intrumentteja. myös sinne valtiolle päin. ihan varmasti "viattomat" olkoot sitten vaikka itkemäs "epistä" keskenään ja jaarittelemassa eettisen keskustelun etiikasta.

Thor19934/12

Ompahan mielenkiintonen keissi : D

jartar5/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti admins:

Ei ole sen säälittävämpää roikkuuko netissä mielenterveys ongelmainen vain ei. Kaikilla sama vastuu tekemisistään.
Eiköhän netissä kaikki jakavat ole jotenki riippuvaisia netistä ja sillä perusteella syyttöminä tekosiinsa.

Suosittelen "hieman" avartamaan maailman katsomusta ja mietit sitten asiat uudestaan. Suosittelen tutustumaan esim. pakko-oireiseen persoonallisuus häiriöön ja masennukseen jonka jälkeen voit miettiä asiat uudestaan. Eli onko se ihan sama diagnoosista riippumatta, että mitä tekee...

parazitez6/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Suosittelen "hieman" avartamaan maailman katsomusta ja mietit sitten asiat uudestaan.

Ai kaiken medikalisointia ja valikoivan suvaitsevaisia normatiivisia diagnooseja, joissa liikaa tai liian vähän soveltuu aina, kunhan halutaan sopivan tai ei sovellu, kun ei haluta sopivan.

Kyllä tuomarit haluvat hallussaan olevan reviirin pitää itsellään.

jartar7/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti parazitez:

Eipä tuosta tekstistä ota juurikaan mitään selvää. Koitetaan nyt kuitenkin jotain vastata. Väitätkö siis että pakko-oireista persoonallisuushäiriötä tai masennusta ei ole olemassa vaan ne ovat keksittyjä diagnooseja.

Oikeuden saralla on alusta ollut asianhaaroja jotka voivat lieventää tai koventaa tuomiota. Ei kaikki ihmiset saa automaattisesti samaa rangaistusta samasta rikoksesta.

parazitez8/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Eipä tuosta tekstistä ota juurikaan mitään selvää. Koitetaan nyt kuitenkin jotain vastata. Väitätkö siis että pakko-oireista persoonallisuushäiriötä tai masennusta ei ole olemassa vaan ne ovat keksittyjä diagnooseja.

Väitätkö että kaikki rikokset eivät ole rikoksia. Väitätkö että näytösoikeudenkäyntejä pidetään.

Tuomareilla on pitkää historiallista kokemusta, että myös oikeusistuin voi hoitaa ns. "hommia".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Oikeuden saralla on alusta ollut asianhaaroja jotka voivat lieventää tai koventaa tuomiota. Ei kaikki ihmiset saa automaattisesti samaa rangaistusta samasta rikoksesta.

Kuka näin on sanonut. Mutta oikeus ei tule antamaan lääkärille valtaa kirjoittaa paperia, jolla "kaikki mitä tämän henkilön väitetään tehneen on sairauden aiheuttamaa tapahtumaa."

jartar9/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti parazitez:

Väitätkö että kaikki rikokset eivät ole rikoksia. Väitätkö että näytösoikeudenkäyntejä pidetään.

Tuomareilla on pitkää historiallista kokemusta, että myös oikeusistuin voi hoitaa ns. "hommia".

En väittänyt vaan on lieventäviä ja koventavia asianhaaroja.

Lainaus:

Kuka näin on sanonut. Mutta oikeus ei tule antamaan lääkärille valtaa kirjoittaa paperia, jolla "kaikki mitä tämän henkilön väitetään tehneen on sairauden aiheuttamaa tapahtumaa."

Huomaa että et ole yhtään kartalla aiheesta. Tutustuppa aiheesee muistisairaudet, skitsofrenia ja pakko-oireinen persoonallisuus häiriö. Väitä sen jälkeen että sairaus ei voi aiheuttaa tapahtumaa. Ja kerroppa miksi mielentilatutkimuksia tehdään kun lääkärillä ei ole mielestäsi oikeutta väittää mitään sairauden aiheuttamaksi.

avthein10/12

Innokkaimmin vainoamismuodissa on vainottu juuri sairaita, syrjäytyneitä yms. heikommassa asemassa olevia.

Todella sairasmielistä touhua!

parazitez11/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

En väittänyt vaan on lieventäviä ja koventavia asianhaaroja.

Niin? Mutta se, että teko katsottaisiin oikeuden toimesta "tapahtumaksi" poistaisi rangaistavuuden kokonaan. Tapahtumat eivät ole rangaistavia. Esimerkiksi jos joku saa autoa ajaessaan äkillisen sairaskohtauksen ja ajaa kolarin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Huomaa että et ole yhtään kartalla aiheesta. Tutustuppa aiheesee muistisairaudet, skitsofrenia ja pakko-oireinen persoonallisuus häiriö. Väitä sen jälkeen että sairaus ei voi aiheuttaa tapahtumaa. Ja kerroppa miksi mielentilatutkimuksia tehdään kun lääkärillä ei ole mielestäsi oikeutta väittää mitään sairauden aiheuttamaksi.

Olkinukkeiles jollekin muulle.

Lääkärit saavat asiantuntijatodistajina väittää ja vastaväittää mitä tahansa pitävät tai eivät pidä totena. Oikeus sitten katsoo mitä katsoo, miten syyntakeettomuus tai vajaa syyntakeellisuus asiaan soveltuvat. Tottakai oikeudessa puolustus vetoaa kaikkeen mihin suinkin pystyy.

horgh12/12

Tällaiset oikeudenkäynnit ovat aina vääryyttä, tuomiot usein oikeusmurhia, kuten olen niin monesti todennut. Tässä tapauksessa mafian röyhkeyttä ja ahneutta kuvaa loistavasti se millaisen ihmisen kimppuun se hyökkää. Mikä muu taho toimisi noin törkeästi, hyökätään sinne, joka varmasti on heikoin lenkki. Kyllähän noilla potentiaalisia oikeuteen haastettavia riittäisi, mutta valitseehan petoeläinkin aina lauman heikoimman yksilön. Tällaisia petoja nämä mafiajärjestöt ovat. Polttakaa ne.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki