AfterDawn logo

Laajakaista-asiakkaiden kuluttajansuoja paranee

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
27 kommenttia

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt parantaa laajakaista-asiakkaiden kuluttajansuojaa ensi vuoden alusta. Lehdistötiedotteen mukaan viestintäpalveluiden käyttäjille maksettavat korvaussummat tulevat nousemaan ja sopimusten sisältö tulee täsmentymään.

Mikäli palvelut viivästyvät tai keskeytyvät, kuluttajalle maksettava vakiokorvaus ja -hyvitys nousee 20 euroon alkavalta viikolta. Enimmäiskorvausmäärä nousee 160 euroon. Korotusten syyksi kerrotaan viivästyksen selvittämisestä kuluttajalla aiheutuvien kulujen kohoaminen.

Toisin kuin nykyään, laajakaistayhteyksiä koskevissa sopimuksissa on jatkossa mainittava aina myös yhteyden todellisen tiedonsiirtonopeuden vaihteluväli. Tähän asti yhteysnopeus on usein määritelty ainoastaan teoreettisena maksiminopeutena.

"Kun laajakaistapalvelun ominaisuuksista sovitaan riittävän tarkasti, kuluttaja tietää minkälaisen palvelun toimittamisesta on sovittu ja myös palvelussa olevan virheen osoittaminen helpottuu", tiedotteessa kerrotaan.


Teleyrityksille tulee myös uusi velvoite ilmoittaa suoraan palvelun käyttäjille merkittävistä häiriöistä tai vioista, joita viestintäverkoissa tai -palveluissa esiintyy.

27 KOMMENTTIA

hinuk1/27

hyvä nyt ei enään sonerakaan voisi väittää kaiken olevan ok kun 1Mb yhteydellä tuli max 256KB, oli mukamas talossa vanhat kuparit eikä tule nopeampaa, kummasti samoilla homeisilla kupareilla saunalahti tarjosi 128KB=1Mb nopeutta ja nyt saa jopa 24mb nopeuden toimitettua. eli älkää ottako soneraa jos ei ole aivan pakko.

ZP11D0 (vahvistamaton)2/27

Olenko oikeutettu korvauksiin, jos ping on yli 100 ms? :P

TuPP33/27

Loistava homma. Itsellä 8megan liittymällä tulee 6megaa koska 8megainen katkoi ja piti tiputtaa 6 megaan.

tinet4/27

Ainahan nämä hyvältä kuulostaa..............
Tosin tämän uutisen jälkeen 2/1 nopeuteni muuttui mutta siis pitikö sen parantua?
Aikaisemmin tulonopeus oli >2Mb/s ja lähtönopeus 0,65Mb/s,
nyt tulonopeus on vielä sama mikä on hyvä asia mutta lähtönopeus on 0,18Mb/s joten itkeäkö vaiko nauraa pitäisi kun palvelut senkun huonontuvat.
http://www.speedtest.net/result/799892910.png

arcanix5/27

Itsellä 24/1 toimii nopeudella 8/1. Mistään ei saa tänne nopeampaa yhteyttä.

Joensuu6/27

Tele-Karelia 5/2Mb/s
[URL=http://www.aijaa.com/v.php?i=6143741.png]
[/URL

Joensuu7/27



joku linkkihäiriö edellisessä...

mniskane8/27

Asun Espoossa ja itsellä on Elisan 24/2. Aivan pakasta vedetyllä D-Linkin modeemilla jäätiin n. puoleen teoreettisesta maksimista. Vaihdoin samantien Telewelliin ja nyt bitti liikkuu n. 85% maksimista.

Ja puhun nyt siis siitä, mille nopeudella ADSL modeemi kytkeytyy. Alaspäin tavaraa tulee n. 1650 kt/s.

-Make-

teme5659/27

Eikös aika monet operaattorit ole jo tähänkin asti ilmoittaneet tuon vaihteluvälin. Ainakin täällä päin erään Finnet-yhtiön sopimuksissa on että nopeus enintään xx mutta pääsääntöisesti kuitenkin vähintään xx. Ja nuo menee niin että enintään nopeus on luonnollisesti se tilatun liittymän maksimi ja vähintään nopeus on se alemman nopeusluokan nopeus. Eli esim 24-megainen, enintään 24 megaa, vähintään 12 megaa.

yussef10/27

Toi vaihteluvälijuttu on täys vitsi:

Nyt operaattorit sitten ilmoittavat, että "yhteysnopeuden vaihteluväli on 0,10 - 100 Mb/s" HAH

Ei siis mitään hyötyä, mutta se voisi toimia, jos yhteysnopeuden maksimiksi saa ilmoittaa vain sellaisen lukeman, joka toteutuu 90% käytetystä ajasta.

mjk11/27

Minulla oli aikaisemmin 24/2 mutta todellinen nopeus oli vain 12/1....joten irtisanoin soneran ja otin DNA ja nyt tulee 4/2 ja tulee speedtest:n mukaan 3.4/1.7:n joten huomatttavasti parempi kuin sonera:n vastava. Ping pyörii testin mukaan 42-65..

renttu112/27

Nämä nopeustestithän ei nyt oikeen järkeviä tuloksia anna, ehkä suuntaa antavia. Operaattorin ilmoittama nopeus ei ole muuta, kuin nopeus asiakkaan päätelaitteesta operaattorin verkkoon. Siitä eteenpäin operaattori ei voi taata nopeuksia.

Toisekseen tulee nämä langattomat yhteydet. Siihen operaattori ei voi käytännössä vaikuttaa mitenkään, millaisessa maanalaisessa bunkkerissa tai metsän keskellä (kärjistäen) asiakas majailee. Operaattori voi kertoa teoreettisen maksiminopeuden suotuisassa kohdassa tukiaseman keilassa. Ei muuta. Ja käytännön nopeus on sitten ihan eri asia.

Mutta onhan sekin totta, että operaattorit ylibuukkaa noita kapasiteetejaan.

EDIT: Tuossa joku jo mainitsi lisäksi sen, että kaikki päätelaitteet eivät vain toimi samalla tavalla. Osta halpaa, niin saat halpaa.

poropeukalo13/27

Hieno homma tämä. Varmasti tulee mielenkiintoista etenkin alueilla johin etäisyyksistä johtuen ei vain saa nopeaa linjaa.
Haastetta tämä tosin tarjoaa myös operaattoreille kun perus-Petterien tietotaidolla ruvetaan selvittämään muuten hyvän linjan mutta asiakkaan koneelleen saavan pienen nopeuden todellista syytä.

vinikka14/27




1/512 450@ Liittymä täällä ja tuommoset on vauhit. Aika kaukana megasesta tuo tulo kaista.







Nuin se vaan muuttuu nopeus tämä on mitattuna aamulla ko verkossa ei ole vielä kuormitusta.

Divisor15/27




Tämmöstä Elisan 24/1 saan minä. :/

kolmis16/27

Sanonpahan vaan että vaikka operaattori ei voi taata nopeuksiaan oman verkkonsa ulkopuolelle niin ainakaan täällä sonera ei pysty takaamaan ilmoittamaansa nopeutta edes omalle päätteelleen ja muutenkin toimi vähän mitensattuun.

Irtisanottu on kun asialle eivät osanneet tehdä mitään, mokkulakin on luotettavampi kunhan ei ole soneran.

Pekuli6517/27




Anvia 24/1

En ole ottanut yhteyttä väärän nopeuden takia

cpenter8318/27




Elisan 2 megan mobiiliyteys eli aikasta se mikä luvattukin :)

nollat19/27




tämmönen 24/1

akse20/27




Dna 110/2 .. ois kiva kun tuo 110hän ei toteudu niin voisi siirtää ne toteutumatta jääneet megat uppiin :)

ALIS12321/27




Tällänen 24/3 täällä, ei tuo uppi kyl pidä paikkaansa, samaan aikaan jos lataa ja yrittää lähettää maksimilla nii latausnopeus tipahtaa alle 200kb/sec heti jos lähetys menee yli 150kt/sec.

Eikä tuo uutinen muuten sano mitään siitä että nopeudet tulisi olemaan jatkossa mitä lupaavat, kunhan vain joutuvat ilmottamaan jokasta liittymää myydessä että todellinen nopeus on tyyliin 0.1kt-50mt/sec.

ramu200022/27


100/10 saunalahti. Iha jees.. Ennen näytti speedtestissä ~ 35/10 mutta vaihdoin reitittimen linkysistä 54g netgeariin niin hommahan nousi kertaheitolla

tonttila23/27

Omalla kohdalla adsl modeemeissa ei eroa. Itsellä rivitalon (2008 rak.) viimeisessä asunnossa zyxel ja 24/1- liittymällä tuli sisään 2,3Mt/s ja seinänaapurilla (joka teoriassa muutaman metrin lähempänä keskusta) A-linkin modeemilla ja samalla liittymällä 1,6 Mt/s.

Nopeudet testattu lataamalla gigan tiedostoa dev-kansiosta osoitteesta ftp.funet.fi ja katsomalla selaimesta latausnopeus. Anvian asentajan mielestä luotettavin paikka tarkistaa nopeus.

Minun modeemi oli sillattu, naapurin ei mutta kokeilimme myös minun modeemilla naapurissa ja nopeus ei muuttunut.

Katkaisimme sittemmin toisen liittymän ja rakensimme n-mallin verkon väliin ja olemme tyytyväisiä.

Omalla kohdallani operaattorin luvattu maksimi nopus piti aika hyvin mutta naapurissa ei sinne päinkään. Outoa..

mathfaker24/27

Kympin 8/1Mb kertoo tällaista. Soneralla oli muistaakseni samankaltaiset tulokset mutta Kympillä oli vastaava liittymä melkein puolet halvempi, siksi vaihdos. Niin ja tietysti paikallispoliittisista syistä myös. Jotenkin on Sonerasta jäänyt rahastuksen maku (vieläkö niitä UMTSeja maksellaan?).


Demus25/27




...tällästä Saunalahden 24/1 -liittymällä. Jotenkaan en jaksa uskoa tohon nopeuteen, joten se siitä näiden "testien" luotettavuudesta.

Paras tapa mitata yhteyksiä on edelleenkin Funet ja sieltä esim. 1GBnull imutukseen.

mjk26/27

Itse asuin muutamia vuosia sitten pääkaupunkiseudulla tätini omistamassa osakkeessa ja ihmettelin yli 80 mb/s:a kun silloin ei edes 24:n ollut mitenkään yleinen. Aikani ihmeteltyä kuitenkin mielenkiinto heräsi ja tiedustelin asiaa taloyhtiöstä ja isännöitsiä sanoi, en hän tiedä kysyppä asiaa Welholta joka toi palvelun taloyhtiöön..no satuin asumaan Welhon testi-alueella jonne tuli 100mb/s...welholla sanottiin että jossain vaiheesa jollakin asuinalueella tehdään ko mukaisia testejä. Syytä tosin ei kerrottu. Näitä samanlaisia sattaa olla muillakin operaattoreilla.

Itsellä on Zyxelin adsl, jossa 2 x langaton + 4 lankaulostuloa hintaa oli rapiat 200€ kun sen aikanaan ostin ja eroa en ole huomannut kun kokeilin 3-4 vuotta vanhalla tellwellin vehkeellä, aika samoja lukuja antoivat.

Tomppa8927/27

Itsellä Saunalahden 10/1. Downloadi 1.2MB/S ja uppi siin 90kb/s. Nyt toimii hyvin. Tosin 6kk juuri nitkutettiin netillä joka ei toiminut ollenkaan klo.18-23 ja sama homma joka päivä. Ekat 4kk oli Elisan 3/0.7 yhteys ja sitten vaihdoin saunalahteen toivoen, että pätkiminen loppuisi, mutta sama ongelma jatkui vielä 2kk sen jälkeen kun Saunalahteen vaihtoi. Asiakaspalveluun ongelman kertominen noin 100 kertaa ei tuottanut minkäänlaista tulosta. Todennäkösesti joku vitun jakokeskus tai joku muu vastaava kusi ja ei sitten oikee kaistat toiminu, mutta paskaakos operaattorit siitä välittää kuha rahaa tulee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki