Janne Yli-Korhonen
24. syyskuuta, 2026 17:15
Suomen suurin hampurilaisketju Hesburger rakentaa omaa kotiinkuljetusjärjestelmäänsä, kertoo Kauppalehti (maksumuuri). Asiasta uutisoi myös esimerkiksi Iltalehti. Uusi alusta kantaa nimeä Entrez, ja sen tavoitteena on ryhtyä suoraksi kilpailijaksi Suomessa toimiville ruokakuljetusyhtiöille, kuten Woltille ja Uber Eatsille.
Hesburgerin suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela vahvistaa Kauppalehdelle, että järjestelmä on määrä lanseerata ensi vuoden alkupuoliskolla.
Salmelan mukaan Entrez toimii peruslogiikaltaan eri tavalla kuin vaikkapa Wolt. Siinä missä Wolt välittää tilauksia läheteille kertoen nouto- ja toimituspaikat sekä tilittäen komission myöhemmin, Entrez siirtää hinnoitteluvaltaa kuskeille.
Suunnitellussa mallissa kuljettaja toimii omana yrittäjänään, joka myy kuljetuspalvelunsa itse määrittelemällään hinnalla suoraan asiakkaalle. Asiakas puolestaan maksaa kuljetuksesta suoraan kuskille eikä alustan komissiojärjestelmän kautta.
Oman järjestelmän kehittämisen taustalla painaa vahvasti kotimaisten ruokalähettimarkkinoiden tuore myllerrys. Uutisoimme loppuvuodesta 2022, kun Hesburger solmi laajan yksinoikeussopimuksen Foodoran kanssa.
Asetelma koki kuitenkin kolauksen aiemmin tänä vuonna, kun Foodora ilmoitti muutosneuvotteluiden päätteeksi sulkevansa koko liiketoimintansa Suomessa ja lopetti toimintansa 27. helmikuuta 2026.
Nähtävästi Foodoran lähdön myötä Hesburger päättikin vastata omalla ratkaisullaan kuljetuksiin sen sijaan, että Hesburger olisi jatkanut kuljetuksia Woltilla tai Uber Eatsilla.