Petteri Pyyny
2. syyskuuta, 2026 21:55
Yhtiö, joka loi käytännössä tyhjästä täysin uuden tuotekategorian, ns. action-kamerat eli amerikkalainen GoPro on myyty.
Kauppasummaksi muodostui yhtiön historiaan nähden surullisen alhainen summa, sillä 90 prosenttia yhtiön osakekannasta myytiin uudelle pääomistajalle, Starman Opticalille 285 miljoonalla dollarilla. GoPron arvo pörssissä oli parhaimmillaan neljä miljardia dollaria, kun yhtiö listautui pörssiin vuonna 2014. GoPro säilyy jatkossakin pörssilistattuna yhtiönä, mutta Starman Opticalin ulkopuoliset tahot omistavat yhtiöstä jatkossa vain 10 prosentin siivun.
Uusi omistaja aikoo käyttää GoPron laajaa patenttisalkkua ja osaamista kamerateknologiasta laajentaakseen GoPron tuotevalikoimaa etenkin puolustusteollisuuden ja datakeskusten saralle.
GoPro varoitti Yhdysvaltain pörssiviranomaisia jo aiemmin tänä vuonna, että yhtiö on vaarassa kaatua kokonaan. Yrityskauppa vaatii vielä osakkeenomistajien ja kilpailuviranomaisten hyväksynnän, mutta GoPro arvioi kaupan toteutuvan vuoden 2026 loppuun mennessä.