YouTuben haku muuttuu täysin: "Kysy YouTubelta" löytää oikeat videot sisällön perusteella

Petteri Pyyny
22. toukokuuta, 2026 20:13

Google vyörytti valtavan määrän tekoälyyn kytkeytyviä uudistuksia alkuviikosta tuoreessa Google I/O -tapahtumassaan.
Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt, mutta potentiaalisesti hyvin merkittävä uudistus koski mainosjätin omistamaa videopalvelua, YouTubea.

Ask YouTube -toiminto eli Kysy YouTubelta muuttaa dramaattisesti YouTuben hakua. Kuten arvattavaa, muutoksen myötä YouTuben haku muuttuu tekoälypohjaiseksi.
Googlen mukaan haku löytää jatkossa videot niiden sisällön perusteella, eikä hakuun ilmeisesti käytetä enää niinkään videon kuvaustekstiä tai avainsanoja. Lisäksi tekoälyhaku osaa hypätä pitkässä videossa suoraan oikeaan kohtaan, eli täsmälleen siihen, mitä käyttäjä yrittikin etsiä.

Esimerkkinä tällaisesta hausta Google kertoi sen, että vanhempi etsii videoita siitä, miten lasta opetettaisiin ajamaan polkupyörällä. Usein parhaat aiheeseen liittyvät videot eivät ole niinkään opetusvideoita, vaan kokemuksia kuvaavia videoita, jotka eivät nykyisellä haulla löytyisi.

Toiminto tulee tarjolle tänä kesänä, mutta aluksi vain ja ainoastaan Yhdysvaltain YouTube-käyttäjille. Lisäksi tekoälyhaku on ainakin alkuvaiheessa oma, erillinen toimintonsa - eli perinteinen, pääosin hakusanoja käyttävä haku säilyy sen rinnalla.

Muutos on siinäkin mielessä merkittävä, että monen lähteen mukaan YouTube on itseasiassa maailman toiseksi suurin hakukone, heti emoyhtiönsä Googlen oman hakukoneen jälkeen. Eli osa käyttäjistä käyttää sitä nimenomaan hakukoneena.

Lue myös nämä
Tägit
YouTube tekoäly hakukone
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.